perjantai 24. toukokuu 2013

Hi Ibiza!

Ibizastahan en muuten tiedä mitään muuta kuin sen, mitä varmasti moni muukin päällimmäisenä siitä ajattelee; bilesaari.

Meininki alkoikin hahmottua minulle jo lentokoneessa. Nuorta ja äänekästä porukkaa ja sitä oli paljon. Koko lentokone täynnä.
Moni oli tainnut ottaa varaslähdön jo lentokentän baarissa ja hilpeydeltä ei säästynyt kanssamatkustajat, eikä henkilökuntakaan. Jokainen jutteli tuttavallisesti vierustoverinsa kanssa ja kertoili tarinoitaan edelliseltä visiitiltä tai kyseli vinkkejä tulevalle. Lentoemännillä tosin taisi mennä hieman hermot nuorten miesten liialliseen huomioon ja jatkuvaan ramppaamiseen käytävällä turvavyövalon palaessa.
Vessajonokin oli sellaista festareiden bajamaja jono luokkaa, ettei olla kyllä ennen nähty.

Itsehän tosin nukahdin heti ja heräsin siihen että röhnötän penkilläni suu auki ja pää on notkahtamassa vierustoverin syliin.
Olin varmasti ainut väsynyt matkustaja koko koneessa.

Energiataso kohosi kuitenkin huimasti auringonsäteiden lämmittäessä kasvoja ja palmupuiden lehtien humisten siinä vieressä. Sää oli mitä mahtavin ja innoissani nousin taksiin kohti ihanaa Grand Palladium Palace Ibiza Resort & Spa All-inclusive -hotellia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikaisen suihkun jälkeen lähdettiin kävelemään rannalle ja katsomaan miltä pääkatu näyttää.
Se oli, – kuten odotettavissa oli – täynnä nuorta porukkaa ja sitä hilpeää meininkiä. Yllättävän pieni paikka oli näin ensi silmäyksellä, mutta tuskin olen nähnyt vielä läheskään kaikkea.

Kierreltyämme muutaman tunnin, päätimme palata takaisin hotellille syömään illallista hotellin Italialaiseen ravintolaan, minkä jälkeen väsymys hiipikin väkisin takaisin ja päätimme että ensimmäinen ilta oli purkissa. Huomenna sitten aikaisin auringonottoa, minkä jälkeen pieni tapaaminen Sunsilk porukan parissa ja katsotaan sitten mitä ilta tuo tullessaan!

Odotan sitä innolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jos siellä ruudun toisella puolella on muuten kokeneempia Ibiza matkaaja, niin kaikki vinkit on enemmän kuin tervetulleita.

Nyt nukkumaan! Hyvää yötä :)

*Matka toteutettu yhteistyössä Sunsilkin ja Indiedaysin kanssa*


torstai 23. toukokuu 2013

Onnellinen tyttö

Muutama teistä varmaan on huomannut, että käytän maksimekkoja aivan tajuttoman paljon. Arjessa ja juhlassa ja kaikista eniten matkoilla. Poikkeuksetta lähes aina lentokoneessakin.

Ja arvatkaas milloin me istumme seuraavan kerran tuon helmani kanssa pilvien yllä?
Aamulla ja matkalla Ibizalle!

Pääsin Sunsilkin kampanjan myötä tuonne Espanjan saarelle asti bloggaamaan ja olen aivan huikean innoissani siitä. On himan sellainen olo, että pitäisi tosiaan kolauttaa päätänsä välillä seinään ja miettiä että tapahtuuko nämä kaikki mahtavat asiat tosiaan minulle?

Uskon sen luultavasti vasta kun olen siellä ja aion tosiaan ottaa siitä ilosta kaiken irti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se mitä tarkemmin ottaen Ibizalla tapahtuu selviää myöhemmin. Nyt tämä iloinen tyttö ryhtyy nukkumaan, ja me näemme seuraavan kerran Espanjan auringon alla <3


tiistai 21. toukokuu 2013

Päivän valituslista

Pahoitteluni pienestä hiljaisesta hetkestä. Tämä päivä on ollut enemmän kuin kiireinen, mutta mahtava!
Olen itse asiassa juossut tuolla niin superfiiliksissäni kaikesta, että teki mieli intopiukeena hypähtää keskelle voikukkapeltoa kierimään ja jodlaamaan.
Kaikkea niin jännää on tapahtumassa tässä ihan lähipäivinä  (ja vielä jännempää pidemmällä tähtäimellä), mutta voitte vaan arvata, että mistään ei tietenkään saa vielä hiiskua.
Päätinkin, että koska en voi kirjoittaa hyvistä fiiliksistäni, koitan keksiä jotain kirjoitettavaa niistä huonoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän valituslista:

-        Olen kohdannut vaivan mikä on minulle aivan uusi. Vihlonta. Ja erittäin sitkeä sellainen. Ei auttanut hammaslääkärillä käynti, eikä erikoiset hammastahnat. Juon vettä jo toista viikkoa pillillä.

-        Ostin kalliin kukkapuskan parvekkeellemme. Sellainen ripustettava tuuhea unelma, mikä on vielä helppohoitoinenkin. Tarvitsee kastella vain kerran viikossa ja se kertahan oli tänään. Onneksi olen vain sen verran viisas että en tajunnut kukkaruukun pohjassa olevia reikiä, tai sitä että se roikkui parvekkeen sohvan yläpuolella. Sellaisen sohvan, missä on vitivalkoiset pehmusteet.
Tai olivat. Nyt ne ovat mullanruskeat ja vetiset.

-        Aloitin aamuni ottamalla vahingossa kaksi antibioottia tyhjään vatsaan. Tuli todella paha olo.

-        Vaikeroin pahaa oloani sängyssä kunnes nukahdin, mutta heräsin pian unihalvaukseen, missä minua vedettiin jalasta sängyn alle ikuiseen pimeään enkä pystynyt huutamaan.

-        Olen niin kiireinen, että en ole ehtinyt käydä vaihtamassa autooni jarrupaloja, vaan tieten tahtoen kulutan nyt jarrulevytkin loppuun.

-        Olen herännyt joka yö siihen, että Lauri pongahtaa unissaan pystyyn tuijottamaan sitä meidän kattolampun lampunvarjostinta. Ensin se tuijottaa sitä pelokkaana, sitten vihaisesti ja lopulta kääntää katseensa minuun, kuin katsoen että onko lampunvarjostin tehnyt minulle jotain pahaa. Kun Lauri huomaa että olen kunnossa, se hymyilee ja vaipuu takaisin normaaliin uneen.

Suloisenhauskaahan tuo on, mutta kyllä minä mieluummin nukkuisin sikeästi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt syömään. Olen odottanut tätä koko päivän. – Rauhallista ruokahetkeä.


maanantai 20. toukokuu 2013

Hiukset lomalla

Indiedaysin Sunsilk -kampanjan parissa taas. Aikaisemmassa postauksessa kehotin teitä osallistumaan kilpailuun Ibiza kampauksilla, mutta tähän postaukseen keräsinkin kaikki omat suosikki lomakampaukseni. – Tai tavan vältellä niiden tekoa.
Joka tapauksessa, ne varmat ja helpot tukkatavat, mihin turvautua kun hiukset ovat sekaisin merivedestä, kihartuneet kosteudesta, tai muuten vaan haluaa viettää aikaa muualla kuin hotellihuoneen vessassa suoristusrauta kourassa.

sun1

Teiltä ei varmaan ole mennyt ohi, että viimeaikoina suosikikseni on noussut donitsinuttura. Kestävä ja tiukka, ei hetkauta Kapkaupungin kova tuuli, tai Meksikon Karibian meressä polskiminen. Olen joskus jopa nukkunut tämä päässä ja se onkin ollut seuraavanakin päivänä ihan kelpo kunnossa.
(Teen nutturan rullaamalla ponnarin hiuksia donitsin ympärille latvoista kohti päätä. Tarkempaa tekotapa ohjetta tulossa myöhemmin).

sun3

Ponnari letillä. Kautta aikojen suosimani “bad hair day” -kampaus. Parasta juuri ulkomailla, kun pesuväli on saattanut hieman venyä ja hiusten takut voi piilottaa letin sekaan.
Toisinaan pujotan lettiin mukaan silkkinauhan antamaan sille ryhtiä, mutta hyvin se menee ilmankin.

sun2

Puoliponnari. Tykkään pitää hiuksiani auki, mutta siinä on yllättävän kova työ. Tämä on laiskanmiehen hiukset muka auki -versio.

sun6

Luonnonkiharat. Tämä ei ehkä ole kampaus, mutta näin taipuvassa tukassa melkein välttämätön lookki trooppisemmissa maissa. Suomessa minua ei juuri koskaan nähdä luonnonkiharilla, mutta ulkomailla ne saavat vapaasti heilua hartioilla.
Saan ne näyttämään paremmilta, jos puristelen pyyhekuivia latvoja muotovaahdolla.

sun4

Toinen mitä minulla ei myöskään Suomessa niin nähdä on lippis.
Ulkomailla se on taas liian helppo tapa suojata sekä pää, että täysin katastrofaalinen hiuspäivä. Lippis on yleensä se viimeinen vaihtoehto, mutta tehokkain. Peittää puoli päätä.

Että näillä mennään. Lomalla ei ole niin väliä, mutta hiuksia kannattaa silti muistaa hoitaa.
Tässä omat suosikkini Sunsilkin tuotteista. Niitä mitkä saavat olla apukeinoinani seuraavan kerran kun kutrini kuivuvat auringossa, tai tarvitsevan niihin vähän lisäpuhtia.

fff

1. Pro Heat – Shampoo & hoitoaine vahingoittuneille hiuksille. Lisäksi Thermo Active Mineral Complex -koostumus suojaa hiuksia lämpökäsittelyltä jopa 230 asteeseen asti.
2. Advanced Damage Re-Construction. Vahingoittuneiden hiuksien hiusnaamio ja hiuksiin jätettävä hoitoaine.
3. Plumped Up Volume -sarjan tuuheuttava kampausneste ja tuuheutta, sekä tukea tuova kuivashampooo – mikä on ehdoton suosikkini näistä.