Juhlimme ystäviemme häitä viikonloppuna ja olin jättänyt asuvalinnan kiireiden takia niin viime tinkaan, että vielä muutama tunti ennen juhlia olin aika ulapalla siitä mitä päälleni pistän.

Kuvia en ottanut päivästä kuin muutaman ja ne kaikki tulevat nyt tässä.

Päädyin sitten turvalliseen beigeen ja jo kirkossa tähyilin muiden asuvalintoja peloissani siitä, että ylläni on nyt liian vaalea mekko. Onneksi monet muut olivat myös kauttaaltaan beigessä ja vielä vaaleammassa kuin omani, joten sain huokaista helpotuksesta.

Häät olivat ihanat!  Pari oli onnistunut tekemään häistä juuri omannäköiset. Seremonia oli kaunis ja juhlat mitä mahtavimmat. Naurua riitti ja jopa pari kyyneltäkin- minua kun ei saa julkisesti itkemään kyynelkaasullakaan, mutta herkistyin kun kaikki muutkin ympärilläni pillittivät. (joopa joo).
Ruokaa ja juomaa riitti ja jatkot näyttivät pahasti tältä

Minkä takia ilta venyi pikkutunneille asti ja kotimatka koitui pieneksi ongelmaksi. Kaikki taksitolpat houkuttelivat yhtä paljon kun leipäjonot ja kengät puristivat yli kymmenen tunnin juhlimisen jälkeen kiitettävästi.
Vaihtoehtoina oli siis joko jonottaa kaksi tuntia, tai kiduttaa itseään kaksi kilometriä.
Päädyimme kävelemään, mutta ilman kenkiä ja solidaarisuuden vuoksi Laurikin joutui kävelemään paljain jaloin.