Tennispalatsi teki taas tepposet.
Kävimme katsomassa uuden Colombiana elokuvan, mitä olin odottanut aika suurella innolla. Elokuvaelämyksestä ei tosin tullut ihan odotettua, kiitos Finnkinon ihanat superpäivät!
Superpäivänä saat siis lippusi halvemmalla ja tämähän houkuttelee pakalle jos jonkun näköistä tallaajaa. Rehellisesti sanottuna tennispalatsi näytti siltä, kuin siellä olisi 50 luokkaa luokkaretkellä samaan aikaan.

Huomasin myös pian “luokkaretkeläisten” käytöstavat olemattomisksi. Ihmisiä lappasi 30minuuttia elokuvan alkamisen jälkeen sisään. Kokoajan joku vaihtoi paikkaa, etsi paikkaa tai muuten vaan tykkäsi heilua teatraalisesti.
Minä en edes ole se ihminen, joka hyssyttelee vierustoveria olemaan hiljempaa, en. Mutta tässä tapauksessa teki mieli vähintään heittää limupullollani alemmalla rivillä istuvaa poikaa joka huuteli kavereilleen koko elokuvan ajan vain pari riviä ylöspäin.

Muita esimerkillisiä ihania tapauksia oli vieressäni istuva poika, jonka puhelin soi ja kovaa. Ajattelin, että voi ei toivottavasti poikaa ei nolota. No totta helkkarissa ei nolottanut, kun se vielä vastasi siihen puhelimeensa ja rupatteli muina miehinä mukavan tovin, varmaan joitain todella tärkeitä juttuja “homeboynsä” kanssa- niinkuin hän ystäväänsä kutsui.

Mites sitten sukkapoika? Takana istuva poika ottaa kengät jalasta ja asettaa jalkansa mukavasti edessäistuvan ihmisen selkänojalle. Siis mitä? Tulisiko minulle mieleen tunkea tuntemattoman ihmisen korviin likaiset sukkani? öö, ei. Sitäpaitsi sinä olet teini, tiedätkö edes paljon sukkasi haisee?

Kaikenlisäksi mitä järkeä on nauraa höröttää surullisille kohdille? Laulaa mukana biisejä, mitä ei edes tunne, kommentoida kovaäänisesti elokuvan kulkua ystävälleen, ihan niinkuin meitä kaikkia muita 340 ihmistä kiinnostaisi mitä mieltä juuri sinä olet kyseisestä kohtauksesta.

Eipä siinä mitään. Mukavaa, että elokuvissakin on joskus vähän “elämää”.

Noh, jätetään negistelyt sikseen, kyllä minä pääsen tämän kokemuksen yli.
Elokuva oli ainakin aika hyvä ja muutenkin päivä meni mukavasti. Sain siivottua ja vihdoin käytyä siellä salillakin. Jopa loput vaatekaapin siivouksesta tuli valmiiksi ja jääkaappi pestyä.
Asusta lepertelisin mieluusti ummet ja lammet, mutta nyt ei ehkä oltu sillä inspiroivimmalla lookilla liikenteessä.

P.s Milloin on seuraavat Finnkinon superpäivät?

Kengät: Converse. Housut:Gt. Toppi ja panta: hm. Neule:Zara.

Toivepostaus, mitä olen yrittänyt saada aikaan jo varmaan koko blogihistoriani ajan.
Syy hitauteeni on usein vaihtuvat suosikkituotteet, se että haluan olla varma, että täällä mainitsemani tuote on hyvä ja ehkä hieman myös perus laiskuuteni.

Tässä kuitenkin tällä hetkellä käyttämiäni suosikkiuutuuksia, sekä vanhoja vakiotuotteita, mitä ilman en ehkä voisi elää.

BareMinerals. En tiedä milloin tämäkin buumi alkoi, mutta joskus korviini kantautui ystävieni ylenpalttiset kehut ihme mineraalihiukkasista. Muistan ikuisesti hetken, jolloin ystäväni pyysi minua levittämään tätä Thaimaassa jossain rantaravintolassa kasvoilleen, koska peiliä ei ollut. Näin siis itse miten auringon punottama iho tasaantui kuin taikasiveltimellä suitaistuna miltei täydelliseksi.
Siitä päivästä lähtien haaveilin (aivan liian kalliista bareminerals meikkivoiteesta) ja kun viimein sain aloituspaketin ostettua olin hieman pettynyt. Ei se minun ihoani taikaiskusta tasoittanut niinkuin Thaimaassa konsanaan. Silti opittuani käyttämään tuotetta ja soveltamaan sitä omalle iholleni ihastin siihen. Koostumus on kevyt, mutta silti peittävä.

Bare Minerals. Kicks

Mac. Olen käyttänyt meikkivoiteita jos minkä merkkisiä, mutta tähän Mac:n meikkivoiteeseen palaan aina uudestaan. Hyvä hinta/laatusuhde ja tarpeeksi värivaihtoehtoja juuri oikean löytymiseen.

Mac. Stockmann.

Joe Blasco. Se yksi asia mitä ilman en voi elää. Taas liian kallista hupia- jos minulta kysytään, mutta jos naamassani jotain haluan peittää, niin mikään muu tuote ei tee sitä yhtä hyvin, kuin tämä.
Suosikkini on tattoo cover-peitevoide. Jos siellä ruudun toisella puolella on nyt joku meikkitaiteilija/kosmetoligi, niin älkää tippuku tuoleiltanne, mutta jep. en peitä tällä tatuointeja, vaan tummia silmänalusia.

Olen kokeillut (kiitos geenit ja yötyöt) laittoman tummiin silmänalusiini myös niille tarkoitettuja peitevoiteita jne. Ei toimi, ei ainakaan yhtä hyvin, kuin tämä. Ostaessani tätä huijaan aina myyjää, että tarvitsen sitä juurikin tatuoinnin peittämiseen, nimittäin kerran myönsin oikean tarkoituksen ja myyjä oli saada slaagin.

Joe Blasco tattoo cover-peitevoide, ultralift serum ja meikkivoide.Sokos, Stockmann.

Costal Scents. Luomiväripaletti, mistä jo muutama postaus taaksepäin mainitsinkin. Tämä on kaltaiselleni miljoonan luomivärin yhdistäjälle pelastus. Osaan parhaimmillani yhdistää yhteen silmämeikkiin varmaan yli kymmentä eri väriä (enkä nyt tarkoita mitään sateenkaari silmiä, vaan ihan ruskean eri sävyjä ja mustaa) joten tämä pelastaa minut aika monelta eri paletilta.

Miksi muuten aina niin lupaavissa pienessä paletissa on kolme täydellistä väriä ja sitten se yksi vihreä, tai lila pilaamassa koko jutun!

Costan Scents 88 warm palette . Pretty.fiPretty.fi

Meikinpohjustusvoiteet.
Tiettyinä vuodenaikaoina ihana rasvoittuva ihoni pysyy edes jotenkin aisoissa pohjustusvoiteen avulla.
Nyt olen myös löytänyt silmämeikin pohjustusvoiteen, niin ei ne miljoonat luomiväritkään kaikkoa ihan heti pois.

NYX.Skin Tone Eyeshadow Base ja Studio Perfect Primer pohjustusvoiden Pretty.fi  Lumene Beauty Base Silmämeikin Pohjustusvoide.

Silmänympärysvoiteet.
Pelkästään näiden käyttö saa sinut tuntemaan itsesi vanhaksi, mutta tunnollisesti käytän, ainakin ennen nukkumaan menoa. 

Dior. Firs wrinkles silottava yövoide ja Clarins eye contour gel tummille silmänaluksille.

Cosmo Naturel. 
Edelleenkin ehottomasti paras meikinpoistovoide ja kasvovesi mitä olen koskaan omistanut.

Cosmo Naturel Puhdistusgeeli rasvoittuvalle iholle ja kasvovesi kuivalle ja herkälle iholle. Pretty.fi

Sim Argan care.
Melko uusi tuttavuus, mutta lupaava. Pidän erityisesti sarjan Curly Shot kosteuttavasta muotoiluvoiteesta. Kiharani pysyivät melkein aamuun asti moitteettomana ja on ihanteellinen rutikuiville latvoilleni.
Käytän myös paljon sarjan kevyttä öljyhoitoa ja hiusnaamio smoothieita.

Sim sensitive Argan Care. Pretty.fi

Kuivashamppoo 
= pelastus. Tuuheuttaa, säästää aikaa ja pidentää hiusten pesuväliä. (kiitos ihanan hiuspohjani, mitä en voi pestä joka päivä).

Schwarzkopf Got2b rockin it.

TeaTree Paul Mitchell.
Paul Mitchellin tuotteet ovat muutenkin hyviä, mutta erityisesti tämä shamppoo yllätti. Omistan oikukkaan hiuspohjan. Rasvoittuvan, mutta kuivan (mahdoton yhtälö) tämä on ainut shamppoo joka on onnistunut raikastamaan hiukseni täydellisesti, eikä se ole edes erityisesti tehty rasvoituuvalle hiuspohjalle.

Paul Mitchell. Tea Tree special shampoo. Sokos

Color Mask.
Hoitava ja säväyttävä tehohoitoaine. Käytän väriä caramel ja se antaa huiksille kivan kulta/toffee sävyn. Käytän tätä paljon, joskus jopa joka pesussa. Pelastanut värin monesti, kun kampaajalla käynti on venähtänyt.

KC professional Color mask caramel. Sokos.

Siinä nyt muutama vakiotuote tähän päähän.
Keksisin vielä miljoona muuta hyvää purnukkaa ja putiloa, mutta yritin hillitä itseäni. Ette varmaan jaksaisi lukea  beauty products top 100 kuitenkaan.

nyt mennään miinus kaksi päivää taaksepäin lauantaihin.

Miksiköhän reaaliajassa kirjoittamisesta on tullut niin vaikeaa.? Muistan ennen kirjoitelleeni heti kun vain sain jotain kirjoitettavaa, heti kun olin ottanut kuvan vaikka vaan leppäkertusta. 
Mihin kaikki luppoaikani ja leppäkertut ovat kadonneet? Intoa ainakin riittää, mutta taitaa luovuus olla hukassa, tai sitte haluan panostaa (kuten öö.. huomaatte?) yhteen tekstiin enemmän, kuin kolmeen pieneen hutaistuun? 

Jokatapauksessa, kuvat ovat sunnuntailta, jolloin suuntasimme Valimossa sijaitsevan MPH fashion outletin avajaisiin.

Takki:Bershka. Toppi:Zara. Shortsit:H&M. Kengät:Bronx Laukku:DKNY

Eilen/tänään/viimeaikoina ei ole tapahtunut mitään mainittavan arvoista.
Jostain syystä kuitenkin voin saattaa kaikkien tietoon seuraavat tärkeät asiat.
Viimepäivinä olen:

-elänyt melkein karkilla, suklaalla ja pyhällä hengellä.
-koukuttunut neljät häät amerikassa ohjelmaan.
-saunonut pitkästä aikaa- meinasin kuolla sinne.
-ollut kiitollinen, että lähi-alepa on klo 23 asti auki.
-koukuttunut myös seuraamaan hurrikaani Irenen etenemistä uutisista 2 min välein.
-tehnyt mannapuuroa.
-pilannut kattilani keittämällä sen pohjaan.
-haaveillut uudesta turboimurista, jotta jaksaisin edes haaveilla siivoamisesta.
-suunnitellut kuntosalille lähtöä kolme päivää.
-käynyt töissä.
-Ollut melko vakuuttunut siitä, että pimeäsä rappukäytävässä portaiden alla on joku.

Nyt on kyllä pahoja ongelmia täällä ruudun toisella puolella. Aloitin kirjoittelemaan päivästäni, mutta homma ajautui jälleen kerran raiteiltaan ja vieläpä 16vuoden päähän. Pahoitteluni.

Kiitos ystäväni, joka lainasi autoani ja yllättävän menon edessä käytin pitkästä aikaa bussia.
Minulla on typeriä bussitraumoja.
Olen myös autoileva ääliö (tekosyynä yötyöt, mitä on miltei mahdotonta tehdä ilman autoa). Tiedän siis erittäin hyvin julkisen liikenteen olevan parempi ja ekologisempi vaihtoehto ja nostan kaikille mielummin autottomille ihmisille hattua ja peukaloita.

En vaan ole koskaan ollut hyvä käyttämään julkista liikennettä, vaikka 12 vuotta päivittäistä totuttelua on pohjalla.
Pienenä matkustin kouluun junalla ja kahdella eri bussilla. Talvipakkasilla odottelu, myöhästely, seisoskelu, ruuhkat ja tungos edesauttavat epämukavuuden tunnettani julkisissa kulkuvälineissä, mutta bussit ne ovat vielä asia ihan erikseen, koska busseja joudut itse pysäyttämään ja tämähän tuotti lukiäiriöiselle pikkuminälle lieviä ongelmia.

Kuljin numerolla 110. Typerä 110.
Jostain syystä yksinkertaiset kolme numeroa näyttivät aina useimmiten joltain muulta ja useimmiten nousin 101 bussin kyytiin.
Muistan ikuisesti ensimmäisen matkani väärässä 101 bussissa. Olin ehkä toisella luokalla ja ujo kuin mikä.
Siinä vaiheessa siis kun olin jo ihan varma, että maisemat näyttivät täysin vierailta, en uskaltanut sanoa mitään. Istuin bussissa koko matkan sen päätepysäkille asti. Vasta kun bussi oli tyhjentynyt kaikista matkustajista uskaltauduin kysymään kuskilta, että eikö tämä olekaan bussi numero 110?

Olinpas nokkela!
Tässä vaiheessa olimme jo siis Helsingin linja-autoasemalla ja oma määränpäänihän olisi ollut Espoossa Kilossa.
Bussikuski oli ystävällinen (tai outo) sanoi vain, että ei hätää hän vie minut kotiin.
Niin me sitten tupruttelimme puoli tuntia tyhjällä bussilla minun kotipihalleni. Toivoin, että naapurin lapset olisivat olleet pihalla leikkimässä, olihan se hurjan siistiä saada oma bussikuljetus kotiovelle! Äidilleni en taas jostain syystä uskaltanut kertoa, kuin vasta aprillipäivänä (ajattelin ,että jos hän suuttuu, voisin pelastaa tilanteen laittamalla kaiken aprillipilan piikkiin). Tietenkään hän ei suuttunut, neuvoi kysymään aina kuskilta heti mikä bussi oli kysessä, mutta enhän minä uskaltanut. Nousin väärään bussiin vielä varmaan kymmeniä kertoja.

Kyllä on pahimman luokan traumat taas kyseessä, mutta oikeasti, vielä tänäkin päivänä tirkistelen bussinnumeroa tarkasti, vaikka osaan jo erottaa numerot ihan normaalisti.

Bussin pysäyttämisen lisäksi vainoharhainen, nirso ja ujo minäni ei myöskään rakasta metroja, koska aina voi tulla kirvesmurhaaja, tai joku työntämään sinut laiturilta. Ratikoissa aina se pissan hajuinen humalainen istuu juuri minun viereeni ja junat ovat kolkkoja ja pelottavia (omistan myös junatraumoja, mutta säästän teidät niiltä tältä erää).

Jotta en tuntisi itseäni ihan totaaliseksi kermaperseeksi, niin sanokaan nyt että siellä on joku toinenkin joka ei nauti julkisista kulkuneuvoista? Kirvesmurhaaja pelkoja, enyone?

Okei palataan takaisin 16 vuotta. Perjantain luipaamani asu on tässä.
Sinappi väri jakaa edelleen mielipiteitä- jopa omiani. Välillä se on kamala, kuin oksennus, välillä ihan kiva ja pirteä.

Toppi: VeroModa. Housut, kengät, vyö: H&M. Laukku: Mango.

Kenen muun mielestä näytän epänormaalin pieneltä?