torstai 02. elokuu 2012

Arty ring

En pahemmin ole kalliiden korujen perään. Ostanhan suurimman osan koruistani vaateketjuliikkeiden rihkama osastolta. Ei tarvitse itkeä kun sormus häviää, tai hajoaa ja valinnanvaraakin löytyy kotoa jo pienen rihkama vuoren verran.

Välillä kuitenkin sisäinen harakkani nostaa päätään jos se on löytänyt jotain todella mieleistä ja tällä kertaa se on iskenyt silmänsä Yves Saint Laurent Arty ring – kokoelmaan. Iso sormus, värikäs kivi ja kullan väriä. Sormus niin minun makuuni. 195€ Hinta ei ole täysin makuuni, mutta jotenkin se ei tunnu niin pahalta. (Vakuutan itselleni näin, koska enhän koskaan tuhlaile kelloihin tai muuhunkaan käsiäni koristeleviin juttuihin ollenkaan, niin!).

Tietääkseni sormus on ollut todella suosittu maailmalla jo pitkän aikaa, mutta täällä kotisuomessa se ei ole vielä kertaakaan minun näköpiirissäni vastaan kävellyt.
Yritin jopa pitkään huijata itselleni, että tyydyn sormuksesta hankkimaani feikki versioon, mutta eihän se nyt lähimaillekaan mennyt niin. Kovassa käytössä ”kulta” muuttuu ruskeaksi ja metalli haisee sormessa sormuksen jälkeen viikon. Tiedänpähän ainakin, että aito tulee kovaan käyttöön. Taidan haluta tuon vaaleansinisen. Mitä mieltä te olette?


36 Responses to “Arty ring”

  1. Salla kirjoitti:

    Oih, tuo tummansininen on ihana! Mutta tosiaan hinta kyllä kirpaisee hieman ja itselläni sormus menisi hukkaan about viikkossa :))

  2. Elina kirjoitti:

    Itselleni hinta on vähän liian iso pala purtavaksi, mutta eihän siitä pääse yli eikä ympäri, että hiton hieno sormus se on! Joten jos siihen sijoitat, niin on se kyllä erittäin hyvä sijoitus :)

  3. anu kirjoitti:

    Toi vaalea roosakin on kiva!
    Arty ring on varmaan pinnoitettu kullalla, joten hyvässä käytössä siitäkin lähtee se pinnoite ja alta paljastuu jotain muuta metallia… Jos olis täyttä kultaa niin sormus olisi paljon tyyriimpi.

    • ocjulia kirjoitti:

      Tiedän :) Kestävämpi kuitenkin kuin tämä minun muutaman euron koruni ja toisaalta hyvä vaan että ei ole täyttä kultaa, muuten sen hankkiminen olisi mahdottomuus minulle :)
      Vaalean rosa on ihana! Sekin houkuttelee niin paljon!

  4. Neely kirjoitti:

    Ehdottomasti kannattaa sijoittaa, jos kerta olet sitä jo pidempään himoinnut! Eihän tuo hintakaan nyt NIIN kamala ole, huonompaankin voisi rahansa laittaa=). Itse olen pyrkinyt satsaamaan laatuun erityisesti laukkujen, kenkien ja korujen kohdalla… joskin kovin usein ei vaan ole varaa satsata, mutta voi sitten jättää sen halpisversionkin ostamatta ja säästää rahaa ko hankintaan. Ja nyt en todellakaan puhu mistään tuhansien eurojen satsauksista vaan minun budjettini kohdalla puhutaan vielä satasista;).

    Niin ja sormus on kyllä tosi nätti, oikeastaan kaikissa väreissä…

    • ocjulia kirjoitti:

      Aivan :)
      Minusta välillä tuntuu, että olen vieläkin teini-iässä enkä ymmärrä, että kalliimpia hankitoja voi tehdä ja satsata siihen laatuun nyt kun on työpaikka ja palkka mikä sen mahdollistaa :D

  5. äm kirjoitti:

    Todella ihana, ja ihanat värit. Kuuluuko kiven olla rystysen päällä vai miten? Jäi hieman epäselväksi kuvista. Lisäksi mietityttää löytyykö kokoja, koska sormus näyttää siltä ettei kaventaminen onnistu.

    Itsellä aina ovat koot ongelmana. Suosittelenkin sormuksen teettämistä kultasepällä. Itse sain oman vihkisormuksen järkevään hintaan ja juuri sellaisen kuin halusin :)

    • ocjulia kirjoitti:

      Kaipa sitä saa pitää miten tykkää, mutta pahaiten se istuu kivi rystysen päällä ja niin sitä suurin osa pitääkin :)

      Minäkin mietin niota kokoja. Omaan vielä aika laihat sormet joten ainut vaihtoehto on kai ottaa pienin koko ja toivoa että joku sormi on sille sopiva :D

  6. M. kirjoitti:

    Ainakin Bags Boots & Beyond Elena taisi juuri kotiuttaa tuon.
    Ajattelin, että se olisi vielä kalliimpi – tuo nyt on vielä kohtuullinen. Cartierin Love braceletin hinta oli ainoa koru, jonka hinta vähän järkytti…

    • ocjulia kirjoitti:

      Kyllä tuo vielä menee :)
      Se taitaakin olla vähän tyyriimpi se love bracelet. Eikä edes mitenkään erityisen hieno!

  7. marianna kirjoitti:

    Della Margasta saa :) hinta tosin 230€…

    • ocjulia kirjoitti:

      Totta! En tullutkaan ajatelleeksi. Siellähän on paljon YSL:ää. Harmi että hinta on korkeampi tosin.

  8. m kirjoitti:

    Mulla on itsellä 2 arty ringiä ja kovassa käytössä ovat olleet jo pidemmän aikaa. Ei oo mitään kulumista tms huomattavissa, joten suosittelen ehdottomasti! Kun kyseinen sormus “lanseerattiin”, maksoi se muistaakseni 150 $ joten hinta on noussut aika reippaasti (ei siis kannata odotella mikäli tämän haluaa, ysl nostaa taas pian hintojaan)

    • ocjulia kirjoitti:

      Ihana kuulla! :) (olen myös vähän kateellinen! Minkä väriset kivet niissä on? Kumpi on sinusta kivempi? Okei nyt vähän innostuin :))

      Pitää mennä siis pian ostamaan/tilaamaan oma! Ensi viikolla ehkä jo.

  9. Mate kirjoitti:

    Joo, vaaleansininen ehdottomasti!

  10. Anni kirjoitti:

    Kannatan kyllä tätä sijoitusta, on meinaan niin upee sormus :D

    http://suklaatilanne.blogspot.fi/

  11. Ansku kirjoitti:

    Onhan tuo ihana. Joskus voi satsatakin ;) Ota sininen, se on upea!

  12. Tara kirjoitti:

    Ihania! En itse myöskään koskaan oo ennen sijoittanu koruihin mitään sen isompia summia. Nyt vasta oon halunnu ruveta niihin enemmän satsaamaan. Kyllästynyt juuri tuohon, että korut muuttuu ruskeiksi muutaman käytön jälkeen. Ehdottomasti siis suosittelen hankkimaan :) tykästyin niin tuohon rosan sävyiseen!

  13. Caelia kirjoitti:

    Tykkään! Itse tilasin omani (tummansininen) net-a-porterilta tänä keväänä, on ollut kovassa käytössä! Siellä on tosin näköjään hinnat nousseet, maksoin omastani 175 e ja nyt näyttivät olevan 195 e.

  14. randomkisu kirjoitti:

    Ihana tuo sormus! Mä aloin about vuosi sitten panostaa kalliimpiin koruihin, ja kyllä on kannattanut :) Mä tykkään kun kaikilla mun koruilla on myös tunnearvoa, ja tiedän että ne säilyy vielä vuosia (JOS ei häviä… :D)

    Joten suosittelen että hankit ton ihanuuden :) Ja se on kiva tunne aina kun huomaa hymyilevänsä kun kattoo sitä ihanaa koruaan tms :)

  15. Jaspe kirjoitti:

    Mulla on toi ruusunvaaleanpunaisena! :) Saks Fift Avenuelta aikanaan tilattu. Eihän tuo 195e edes ole paha siihen nähden, että nyt keväällä sormus maksoi Madridin YSL:n liikkeessä 215e! Kummallista, että kalliimpi merkin omassa putiikissa. No, joka tapauksessa joka pennin väärti!

    • ocjulia kirjoitti:

      Täällähän ilmottautuu montakin omistajaa! Mahtavaa :) Selvästi suosio nostanut hintoja ja ehkäpä nousee edelleen. No, ainakin on hyvä tekosyy hankkia oma mahd nopeasti! :D

  16. x kirjoitti:

    Hyi miten rumia tollaset sormukset on, missä on valtava kivi :D no mutta jokaisella on oma mielipide mistä tykkää :)

  17. Siw kirjoitti:

    Olen sitä mieltä että mun ON SAATAVA tuo tummansininen!!!

Kommentoi