Viimeisiä matkakuvia tulee tässä. Maisemat ovat vaihtuneet, mutta minä pysynyt jokseenkin samana. Okei täysin samana. Villakangastakki ja konssit. Tulee ihan korvista ulos. Nyt ollaan kotona ja voisin halata vaatekaappiani.

Takin pakkosyötöstä huolimatta olette kommenteista päätellen pitäneet siitä. Minäkin pidän siitä niin paljon, että olen jo pitkään etsinyt vastaavaa, pidempää ja mustaa. Turhaan.
Iso kiitos siis eräälle anonyymille joka vinkkasi Zaran tämänkinvuotisesta mallistosta löytyvän vastaavanlaisia. Minä menin sitten viimeisenä iltana ja löysin sen. Vain koska osasin etsiä.
Zarassa olin pyörinyt varmasti saman viikon aikana tuntitolkulla ja ihan hetken piti siinä hieraista silmiään. hupullinen pitkä musta villakangastakki, kokoa xs siinä nenäni edessä. Alennuksessa.

Ensimmäinen liukuhihna-sushi kokemukseni.

Dam square jouluvalot.

Ei ollut kumiankkoja.

Venekoti.

Valinnanvaikeutta aamiaisella.

Kanavia.

Lisää kanavia. Pelkäsin tippuvani niihin.

SE takki.

Hei hei.

Madame Tussauds. Tuo turistien must see kohde kertoo jokapäiväinen jono.
Olihan se hauskaa. Jokaisen nuken kohdalla piti poseerata ja ihmiset tuijottivat salaa.
Jotkut nuket näyttivät niin aidoilta, että melkein hetken luuli niitä eläviksi. Elävät ihmiset taas jos seisoivat hetkenkin paikoillaan alkoivat näytää ihan nukeilta.

Madame Tussauds oli kuitenkin minusta näkemisen arvoinen, ehkä hieman kallis (22€ mutta se olikin odotettavissa) ja saatiin muutamalla lisäeurolla liput kauhumuseoonkin.

Kiva muuten tietää, että pelkään sitten pimeääkin. Aikuisiässä tässä on tullut jo korkeanpaikankammo, ötökät ei ole enää söpöjä ja nyt pimeäkin pelottaa. Toisaalta koko museo oli niin outo kokemus, että ihmekkös tuo. Siellä käveltiin ryhmissä huoneesta toiseen. Jokaisella huoneella oli oma veriseksi meikattu selostaja, joka pelotteli äkkinäisillä liikkeillä, kidutustekniikoita näyttämällä ja hiipimällä. Ensimmäisessä huoneessa istuimme penkeissä, kunnes yhtäkkiä valot sammuivat ja tämä selostaja lähti hiipimään ihmisten joukkoon, puhalteli hiuksiin ja tökki sormella. Jokapuolelta kuului kirkaisuja ja olin oikeasti lähellä lirauttaa housuun samperi.

Jossain vaiheessa meininki alkoi kuitenkin käydä tylsäksi, kun piti odotella jokaisessa huoneessa ikuisuudelta tuntuvan kauhutarinan ajan. juuri kun pääni oli haljeta haukotuksesta tulimme viimeiseen huoneeseen, missä oli vuoristorata? Tätä nyt vähiten olisin osannut odottaa. Siinä me sitten mentiin kummitusvuoristorataan, mikä oli itseasiassa aika hauska, mutta loppui liian nopeasti.

Kauhumuseossa kamerat eivät olleet sallittuja, mutta vahanukkeja tulee nyt senkin edestä.

 

Vuoden ensimmäinen päivä sujui hiljaisesti. Kaupat olivat kiinni ja kadut vielä likaiset. Olisin halunnut mennä vahanukke-museoon, mutta mieli muuttui ripeästi kun näin sen jonon. Plus satoi kaatamalla. Lohdutukseksi söin kaksi juustokakkua ja join viiniä. Paljon parempaa kuin sateessa jonottaminen ja ehdimme sinne vielä myöhemminkin.

Lontoosta hankkimani poncho on oiva kappele. Se yhdistettynä villapantaani loi jo niin hyvät hippivibat, että teki mieli rantautua coffee shoppiin vain koska koin sulautuvani joukkoon, ei muuten.
Pilveä jos polttaisin minusta tulisi erittäin hidas ja vajaaälyinen. Saisitte postauksia, missä jaarittelisin sata sivua siansaksaa ja kuvia olisi luultavasti vain joistain puluista.

Silti halusin tietysti nähdä miltä coffee shopit näyttivät. Minä kun en saa päähäni mahdutettua ajatusta kahviloista, mistä saa laillisesti ostettua kannabista. Sinne niin vaan, valitse hyllyltä jokin kiva lajike, istu pöytään ja polta se. Ota vähän space cakea kaveriksi. 

Toisaalta mitä olisin odottanut? cappuccinoja, elle-lehtiä ja mustikkamuffinsseja. Kahvilat olivat  pieniä, savuisia ja tunkkaisia, useimmiten vanhan näköisiä ja sisutettu puupöydillä. Varmasti löytyy hienompiakin, mutta itse näin vain näitä ja olihan niissä kai se jokin tunnelma.

Kissa ravintolassa osa 2.

oliebullen!

kaksinkäsin.

Lauri veti bratwursteja yhtä paljon kun minä pullaa.

juustopuoti.

juustoneiti.

miksei useemmin saa ravintolassa annokseensa kahta eri kastiketta.

Kertoisin mielelläni enemmän mitä olemme täällä puuhailleet, mutta tekemisemme rajoittuu nyt aikalailla vain kävelemiseen ja syömiseen.
Tosin kävelemisestä sen verran- enkä nyt suinkaan valita, minusta on ollut ihanaa tämä kaikki, mutta nämä koivet ovat kohta historiaa.
Kuinkakohan monta kaupunkia voi tarpoa läpi, ennen kuin conversesitani palaa pohja puhki? Olisi pitänyt ottaa toiset matalat kengät mukaan.

Ja syömisestä- niin hyvää ruokaa! Vieressämme on vielä joulutori, mistä saa herkkuja: pullia, lettuja, hodareita, vohveleita.. Olen joka päivä syönyt vähintään kolme oliebullenia, öljypalloja mitälie? Minun pitäisi raahata niitä mukanani suomeen, aivan mahtavia palleroita.