perjantai 29. kesäkuu 2012

Berliinin ruoka – olin jo unohtaa tämänkin.

Avaintekijät mitkä saivat minut ja mahalaukkuni Saksan pääkaupungissa hyvin onnellisiksi taisivat olla valikoima, hinta, laatu ja tarjonta. Kaikkea löytyi joka puolelta ja edullisesti. Söimme sitten pikaravintoloissa, perusravintoloissa, erikoisissa ravintoloissa, tai hienoissa ravintoloissa – kaikki oli hyvää.

Suosikeikseni nousi kaksi ääripäätä. Ensimmäisenä Max&Moriz kebabkioskin dönerkebab, aka. rullakebab turkkilaisella alueella. Vaatimattoman näköinen koju tarjosi sellaisen kebabelämyksen, ettei ennen ole nähty ja hurjalla 3,5euron hinnalla. Teki mieli hakea toinen jo ensimmäisen puolivälissä ihan vain varalle odottamaan.

Toisena olikin sitten reissumme kallein ateria Berliinin keskustassa Marriott hotellin Midtown grill nimisessä pihviravintolassa. Pihvin lisäksi sai valita annokseensa mieleisiä lisukkeita kattavasta listasta, jopa suolaa. Hinnat olivat pihviltä n.25e luokkaa ja lisukkeet kiikkuivat siinä neljässä eurossa.

Tämän ravintolan voisin melkein jopa listata lempi pihviravintoloideni kärkisijoille. Harmi, vain että tuo sijainti on kotoa nähden hieman kaukana, eikä meidän omaa Kampin Radissonin grill it pihviravintolaa voi ottaa korvaavaksi pihviravintolaksi enää tuon kokemuksen jälkeen.

Kävimme myös puolikkaasta kanastaan tunnetussa n.80 vuotta vanha ravintolassa Hennessä turkkilaisella alueella. Kanan paistomenetelmää ei tietenkään kerrottu, mutta se oli suussasulavaa ja edullistakin myös.

Sekä testasimme mielenkiintoisen (ei ehkä kuitenkaan ihan lempparini) Korealaisen keittiön antimia ja söin tuona iltana luultavasti enemmän pinaattia kuin kipparikalle koskaan. Berliininmunkkeja ängin suuhuni myös jokaisen sopivan hetken tullen, samoiten bratwurstia, ehkä myös vähän lettuja ja kaikkea siltä väliltä.

Näiden muutaman hassun ravintolavinkin lisäksi suosittelen siis Berliiniin matkaileville yksinkertaisesti vain syömään paljon ja kaikkea.

 


torstai 21. kesäkuu 2012

Berlin Zoo.

Palataanpa vielä hetkeksi Berliiniin. Olin jo unohtaa eläintarhan (ja ravintolat, mistä sitten vielä lisää erikseen).

Lauri tykkää kaikenmaailman tarhoista ja puistoista ja niitä me sitten kolutaankin läpi joka maailman kolkassa. Ei siinä mitään se on hauskaa ja niin se oli Berliinissäkin.

Eläintarha oli iso ja hyvin suunniteltu. Kokoajan oli jotain nähtävää ja eläimet pääsivät ihan lähellekin, jopa kosketusetäisyydelle. Aika erilaista oli kun meidän korkeasaaressa, missä näet enemmän maisemia kuin eläimiä ja jos näet, niin tarvitset siihen vähintään kiikarit. Toisaalta mistä minä tiedän- olin siellä viimeksi vuosia sitten.

Berliinin eläintarha sijaitsi keskustassa ja maksoi muistaakseni n. 15 euroa. Meduusoja ja muita fisuja pääsi tuijottelemaan sitten erikseen lisämaksusta. Käytiin katsomassa myös ne. Ei ollut isoja haikaloja siellä, mutta kaikkea muuta.

Koko päivän kohokohta oli sarvikuono, jonka kanssa meillä synkkasi ja se tuli silitettäväksi siihen ihan viereen. Suloinen oli myös Lambi-lampaan kili versio, joka hengasi meidän kanssa penkillä.

Kiva päivä oli.

p.s Mielettömän isot kiitokset edellisen postauksen kommenttiboksiin tulleista puuroversioista! Kirjottelin niitä ylös ja kävin jo ostamassa ainekset ensimmäiseen uuteen puurooni. Olettepas mahtavia.


maanantai 11. kesäkuu 2012

Shoppailu – Berlin.

Tykkäsin Berliinistä ostoskaupunkina. Tarjontaa ei ollut niin paljon, että sekoaisi, mutta kuitenkin sen verran, että jossain välissä piti kurkata sinne kukkaroonkin ja hillitä itseään.

Neljässä päivässä ehdimme kävellä kurfürstendammia edestakaisian, eksyä KaDeWe- tavaratalossa, tiirailla pikkuputiikkien näyteikkunoita Friedrichstrassenilla, kiertää 180 liikkeinen Alexa ja ajaa Berlin designer outlet kylään.

Näistä tuolle jälkimmäiselle plussaa. Tämän tyyppisiä paikkoja ehdinkin jo jenkeissä kiertää muutaman, mutta niistä oikein mitään erikoista löytämättä. Täälläpä sitten olikin suklaapuoti, iso Niken myymälä, takkitaivaaksi osoittautuva Mangon liike, hyvä Converse valikoima, halpoja kodinkoneitakin ja mikä parasta; Villeroy & Bochin myymälä.
Vietin siellä tunnin. Liike oli pieni, mutta ängetty täyteen mitä ihanimpia astioita, laseja, vaaseja, kulhoja, kippoja, aseita ja kaikkea niin halvalla. Ja tarkoitan, että oikeasti halvalla. Niin halvalla että Stockmannilla kansa pyörtyisi jos hinnat olisivat näissä lukemissa. Ainut miinus (ja todella iso sellainen) oli se, että en voinutkaan kertaheitolla pistää koko astiastoamme uusiksi. Välimatka kun liikkeen ja keittiömme välillä oli vain se melkein parituhatta kilometriä. Yritin toki lahjoa Lauria kantamaan kanssani uuden astiaston käsimatkatavaroissa, mutta ajatukseni ei saanut lämmintä vastaanottoa – olin ehkä juuri edellisestä liikkeestä ostanut ison leivänpaahtimen, missä oli mukana myös munankeitin (sekin käsimatkatavaraa).

No, ostimme vain kuusi lasia ja kaksi lautasta ja äidilleni jonkin puutarjottimen. En kiellä etteikö kaivele mieltä näin jälkikäteen, mutta toisaalta uusi leivänpaahdinkin on aika upea.

Outlettiin saimme ystävältämme kyydin. Autolla sinne ajoi n. 20 minuuttia ja junalla matka kuulemma kestäisi melkein 50 minuuttia. Sekin pienoinen miinus siis.

Alexa ostoskeskus (Alexanderplatzilla) puolestaan ei lyönyt minua ällikällä. Siellä oli ihan mukavasti perusliikkeitä, mutta ei mitään niin kovin erikoisesti suomesta poikkeavaa. kurfürstendammilla oli minulle enemmän valikoimaa mm. iso Bershka. Luonnollisesti.

Huomasin myös, että Berliiniin aukeaa jättiketju Primark 11.7 Walther-Schreiberille. Olisi voinut nyt vähän aikaisemmin tulla. Lontoon Primarkissa tein oikeasti nimittäin aika hyviä löytöjä.

 

 

Sellaista. Kuvia ostoksista leivänpaahtimineen kaikkineen tulee tietysti myöhemmin.


lauantai 09. kesäkuu 2012

Majapaikka.

Pahoitteluni Berliinipostauksien tulvasta. Kyllä tämä materiaali vielä joskus loppuu.
Majoitusvinkkejä kun kysellään aina, niin tässä tulee se paikka minne me neljänä iltana väsyneet takapuolemme raahasimme.
Faktoina; NH Berlin Kurfuerstendamm Hotel. Charlottenburgissa Kurfuerstendammilla. Neljä tähteä. 4 yötä 343€ sisältäen aamiaisen. Lähin S-Bahn asema (Savignyplatz) kivenheiton päässä. Paljon ravintoloita ja kahviloita vieressä. Kurfurstendamm- ostoskadulle n. 5minuutin kävelymatka.

Saimme huoneemme hotellin uudelta puolelta. Huone oli siisti, mukava ja todella tilava. Ainut miinuspuoli, että tälle uudelle puolelle oli matkaa pienen kävelylenkin verran.
Hissillä kolmanteen kerrokseen, siitä oikealle käytävän päähän ja taas oikealle, pienet rappuset alas, oikealle, sitten vasemmalle, ovesta sisään, hissille, hissillä ylös ja toisesta ovesta ulos, sitten oikealle. Huh. Pidempi matka kuin sinne ostoskadulle, voin vannoa.

Aamiainen oli mukava. Tosin en tajunnut heidän teekannuviritystään alkuunkaan, enkä löytänyt kahvia (mikä luonnollisesti tarjoiltiin pöytiin. Olisinpa tiennyt, että olisin voinut tilata myös erikoiskahveja). Leivänpaahtimenkin kanssa tarvitsin apua – se oli noloa. ja bongasin aivan liian myöhään softis tynnyrin! Vai mikälie se oli. En ehkä oli terävimmilläni juuri heränneenä.

S-Bahn oli kätevä. Savignyplatz pysäkiltämme seuraava oli eläintarha ja kuuden pysäkin päässä oli itä-Berliinin keskustan Alexanderplatz- pysäkki mistä pääsi kätevästi mm. Alexa ostoskeskukseen, tai kiertelemään nähtävyyksiä.

Hotellin vieressä oli tosiaan lukuisia ravintoloita ja Kurfuerstendammilla lisää, sekä paljon vaatekauppoja ja ostoskeskus KaDeWe (ns. paikallinen stokka, mutta gröhöm.. paljon suurempi).

Vaikkakin jouduimme tarpomaan hotellin sisällä maratonin matkan päästäksemme huoneeseemme (minä kuulemma vielä aina tömistelin lujaa. Mikäköhän keijukainen Lauri itse sitten kuvittelee olevansa?) oli hotelli kuitenkin oikein oiva valinta. Suosittelen.