maanantai 20. toukokuu 2013

Hiukset lomalla

Indiedaysin Sunsilk -kampanjan parissa taas. Aikaisemmassa postauksessa kehotin teitä osallistumaan kilpailuun Ibiza kampauksilla, mutta tähän postaukseen keräsinkin kaikki omat suosikki lomakampaukseni. – Tai tavan vältellä niiden tekoa.
Joka tapauksessa, ne varmat ja helpot tukkatavat, mihin turvautua kun hiukset ovat sekaisin merivedestä, kihartuneet kosteudesta, tai muuten vaan haluaa viettää aikaa muualla kuin hotellihuoneen vessassa suoristusrauta kourassa.

sun1

Teiltä ei varmaan ole mennyt ohi, että viimeaikoina suosikikseni on noussut donitsinuttura. Kestävä ja tiukka, ei hetkauta Kapkaupungin kova tuuli, tai Meksikon Karibian meressä polskiminen. Olen joskus jopa nukkunut tämä päässä ja se onkin ollut seuraavanakin päivänä ihan kelpo kunnossa.
(Teen nutturan rullaamalla ponnarin hiuksia donitsin ympärille latvoista kohti päätä. Tarkempaa tekotapa ohjetta tulossa myöhemmin).

sun3

Ponnari letillä. Kautta aikojen suosimani “bad hair day” -kampaus. Parasta juuri ulkomailla, kun pesuväli on saattanut hieman venyä ja hiusten takut voi piilottaa letin sekaan.
Toisinaan pujotan lettiin mukaan silkkinauhan antamaan sille ryhtiä, mutta hyvin se menee ilmankin.

sun2

Puoliponnari. Tykkään pitää hiuksiani auki, mutta siinä on yllättävän kova työ. Tämä on laiskanmiehen hiukset muka auki -versio.

sun6

Luonnonkiharat. Tämä ei ehkä ole kampaus, mutta näin taipuvassa tukassa melkein välttämätön lookki trooppisemmissa maissa. Suomessa minua ei juuri koskaan nähdä luonnonkiharilla, mutta ulkomailla ne saavat vapaasti heilua hartioilla.
Saan ne näyttämään paremmilta, jos puristelen pyyhekuivia latvoja muotovaahdolla.

sun4

Toinen mitä minulla ei myöskään Suomessa niin nähdä on lippis.
Ulkomailla se on taas liian helppo tapa suojata sekä pää, että täysin katastrofaalinen hiuspäivä. Lippis on yleensä se viimeinen vaihtoehto, mutta tehokkain. Peittää puoli päätä.

Että näillä mennään. Lomalla ei ole niin väliä, mutta hiuksia kannattaa silti muistaa hoitaa.
Tässä omat suosikkini Sunsilkin tuotteista. Niitä mitkä saavat olla apukeinoinani seuraavan kerran kun kutrini kuivuvat auringossa, tai tarvitsevan niihin vähän lisäpuhtia.

fff

1. Pro Heat – Shampoo & hoitoaine vahingoittuneille hiuksille. Lisäksi Thermo Active Mineral Complex -koostumus suojaa hiuksia lämpökäsittelyltä jopa 230 asteeseen asti.
2. Advanced Damage Re-Construction. Vahingoittuneiden hiuksien hiusnaamio ja hiuksiin jätettävä hoitoaine.
3. Plumped Up Volume -sarjan tuuheuttava kampausneste ja tuuheutta, sekä tukea tuova kuivashampooo – mikä on ehdoton suosikkini näistä.


sunnuntai 10. maaliskuu 2013

400€ BikBok shoppailuilta?

Keneltäkään ei varmaan ole mennyt ohi, että heti kun BikBok rantautui lähettyvilleni minusta tuli sen innokas kanta-asiakas. Ehkä vähän liiankin, nimittäin en voi kieltää ettenkö joskus olisi mm. ajanut Jumboon ihan vaan siellä sijaitsevan isomman BikBok -liikkeen takia, tai ehkä itäkeskukseen oman kokoni perässä jne.
Nyt kun liikkeitä on avattu myös maaliskuun alkupuolella Turun Skanssiin, Tampereen Koskikeskukseen ja Lappeenrantaan Weeraan (Sekä Hyvinkäälle 14.3) luultavasti eksyn joskus niihinkin. Tai ainakin minua lämmittää suuresti tieto, että ne ovat siellä jos joskus niitä tarvitsen.

g

Pidän siis tuosta vaateketjusta aika paljon ja pidän vielä enemmän siitä, että olen mukana BikBokin ja Indiedaysin kampanjassa, missä Indiedaysin bloggaajia (Magicpoks, Concoction Sofia ja Annika O.) on ollut avajaishumuissa mukana. Minun kohdallani ei ole avajaisiltaa vaan shoppailuilta Itäkeskuksessa.
Indiedaysin kampanjasivuilla pyörii nimittäin kilpailu, missä voi voittaa 400euron arvoisen shoppailuillan lauantaina 16.3 minun kanssani. (Ja ei en suinkaan ole se pääpalkinto siinä vaan se lahjakortti). Minä olen siellä mukana jos haluaa kysyä neuvoja tai mielipiteitä.

En siis edes kysy miltä kuulostaisi 400euron lahjakortti BikBokiin, nimittäin tiedän että sen ottaisi ilomielin vastaan meistä varmasti jokainen. Kehotan vain osallistumaan kilpailuun. Sinne pääset TÄSTÄ. Kilpailuaikaa on jäljellä enää muutama päivä joten ei kannata turhia pähkäillä. Pääpalkinnon lisäksi arvotaan myös 4 kpl 50€ lahjakortteja ja kilpailu tosiaan päättyy 13.3. klo 23.59

Minun shoppailuiltana olen Itäkeskuksen liikkeessä 16.3 Lauantaina  klo 11-15. Silloin tarjotaan -25% alennus niille, jotka mainitsevat kassalla tulleensa liikkeeseen moikkaamaan minua tai ovat nähneet tiedon tästä alennuksesta Indiedaysissa. Joten kaikki muutkin kuin voittaja on enemmän kuin tervetulleita hyödyntämään tuota tarjousta ja minä olisin todella iloinen jos tulette sanomaan minulle vaikka moi, tai ihan mitä tahansa :)

ftt

BikBokin uusimpia trendiuutisia valuu hyvää tahtia myös heidän Facebook – ja Instagram (@bikbokofficiell) sivuillensa, joten kannattaa käydä tykkäilemässä myös niitä jos haluaa pysyä ajan hermoilla.
Itse huomasin juuri Instagrammissa Kampin BikBokiin tulleen rakastamiani pitsishortseja. Jos en olisi täällä Meksikossa olisin jo siellä sovituskopissa.

Nähdään toivottavasti lauantaina 16.3 klo 11-15 Itäkeskuksen BikBokissa!


maanantai 18. helmikuu 2013

Raikkaampi makkara-annos

Jotkut saattavat muistaakin, että olen kertonut olevani makkaran ystävä. Niin hyvä ystävä, että kun sain tilaisuuden olla mukana Snellmanin kunnon lenkkimakkara – kampanjassa olin ihan haltioissani.
Kyllä, makkarasta.

Taloutemme miespuolinen henkilö ei ole koskaan oikein ymmärtänyt makkaran päälle, joten vihdoinkin minulla oli oiva tekosyy loihtia mielin määrin siitä annoksia keittiössämme (ihan kun en sitä muuten tekisi). Snellmanin kampanjan ideana nimittäin oli suunnitella makkarresepti.
Mukana on 25 bloggaajaa joidenka reseptit kilpailevat äänistä Snellmanin sivuilla. Äänestäjät puolestaan voivat voittaa illallisen huippuravintolassa, sekä hotelliyön Helsingissä,  joten kannattaa käydä klikkailemassa suosikkianne.

Sivuille pääset tästä ja minun annokseeni tästä.

IMG_0327-001 sne1-001 IMG_0391-001 IMG_0387-001 ID IMG_0378-001 IMG_0351-001

Kun lähdin työstämään annosta mietin heti että haluan tehdä hieman kevyemmän ja hienomman version perinteisistä makkararuuista. Taivun yleensä ahnauteen ja haluan lautaselleni kaiken, joten karsittuani miljoonista ideoistani suurimman osan pois jäljelle jäi lämmin fenkolisalaatti, perunapyree, tomaattisalsa ja tietysti hieman sinappia (koska ilman sitä makkarahan ei ole mitään).

Hieman jännitin miten esimerkiksi salsa sopii tuohon lautaselle, mutta välillä saa vähän kokeilla ja tällä kertaa se kannatti. Lopputulos oli ihanan raikas ja täynnä erilaisia tekstuureja ja makuja. Laurikin jopa söi lautasen tyhjäksi. – Ja minä tein muutaman päivän päästä samaa ruokaa tupla satsin uudestaan. Tänään söin sitä salaattina perunapyreen loputtua ja hyvin meni niinkin.

Resepti löytyy Snellmanin sivuilta TÄÄLTÄ.

”Snelmannin kunnon lenkkimakkaran maku on runsaan lihapitoisuuden ansiota. Kun lihaa on paljon, voi lisäaineita olla vähemmän ja näin saadaan aikaiseksi luonnollisempi lenkki. Kunnon lenkkimakkaraan ei ole lisätty esimerkiksi lainkaan fosfaattia tai natriumglutamaattia.

Tuotteen valmistukseen on käytetty suomalaista porsaan- ja naudanlihaa. Suomalainen porsaan- ja naudanliha tuotetaan Snellmanin Maatilan Parhaat -laatuohjelman vaatimusten mukaisesti suomalaisilla perhetiloilla.”

makkaramainos


sunnuntai 13. tammikuu 2013

Marketan Iholla

Kävin haastattelemassa myös toista Iholla sarjan naisista, Markettaa.
Marketan kuvailtiin esittelyssä olevan insinööriperheen nuorimmainen, kunnianhimoinen perfektionisti ja aktiivinen kokoomusnuori, joka haluaa menestyä ja voittaa Nobelin palkinnon.

Oli jälleen aika hieman ennen joulua, kun ajoin Otaniemeen Marketan kotiin. Marketta keitti meille kahvia muumimukeihin ja istuttiin sohville jutteleman.

Marketta kertoi lähettäneensä hetken mielijohteesta pikaisen hakemuksen ohjelmaan, sitä sen enempää ajattelematta.” Kun tuottaja yllättäen soittikin ja pyysi koekuvaamaan muutamia päiviä elämästäni, ajattelin että miksi ei. Ehkä minullakin voisi olla jotain annettavaa katsojille ja tietysti se olisi opettavainen kokemus itselleni”.

Ja niin se olikin. Marketta kertoo että ohjelmaa kuvattaessa hänen elämässään tapahtui niin paljon kaikkea, että asioita oli helpompi käydä läpi kun niistä pystyi puhua ääneen.

Marketta sanoo että kameraan ei tottunut ihan muutamassa päivässä, mutta melko nopeasti kuitenkin. ” Ei ole mahdollista pitää kulisseja yllä kun kuvaa niin paljon. En oikein missään vaiheessa edes ajatellut että minne ne kuvaamani jutut lopulta tulevat. Kuvasin vaan sen enempää miettimättä”.

Perheen ja ystävien tuki oli tärkeää. Marketta kertoo olevansa kiitollinen siitä ja miettiin että ei ehkä olisi pystynyt tähän ilman heitä. Marketta asui myös kuvausten alkaessa vielä kotona ja miettii, että olisi ollut todella vaikeaa jos hänen vanhempiaan ei olisi saanut vaikka kuvata.
Kun ensimmäiset mainokset siten alkoivat pyöriä telkkarissa Marketan vanhemmat olivat innoissaan ja kertoivat aina kuinka ylpeitä ovat tyttärestään.

IMG_9817 modified

Ensimmäisiä valmiita jaksoja nähdessään Marketta kertoo kauhistelleensa tapaansa kuvata. ”mietin että apua, miksi minä nyt noin olen kuvannut. Tuohan on ihan väärä kuvakulma”.
Matkan varrella saadun kuvauskoulutuksen myötä kuvaamiseen alkoi saada ammattimaisempaa näkökulmaa ja Marketta kertookin sen tulleen todella tarpeeseen.

”No, olihan se vähän vainoharhaista kävellä tuolla ulkona yksin kameralle höpötellen”. – Marketta sanoo kun kysyn miltä tuntui kuvata julkisilla paikoilla.  ”Ei se helppoa ollut, mutta asennoiduin, että se vain pitää tehdä. Kameran kanssa pitää vain piti mennä ulos”.

Marketta kertoo joskus laskeneensa sen prosentin mitä videomaterialista lopulta päätyy näytettäväksi. Kyse oli kuulemma ihan muutamista prosenteista vain.
”Puolessa vuodessa suurin osa elämästäni on tasapaksua. Välillä on niitä huippuhetkiä, mutta niinhän se menee, että se tasapaksu leikataan pois ja näin ihmiset saattavat saada sen kuvan että elämäni on vain yhtä vuoristorataa, mutta ei se ole”.

IMG_9818 modified

Tartuin Marketan esittelyssä kerrottuun Nobelin palkinto haaveeseen ja ennen kuin ehdin edes kysyä enempää Marketta nauraa että ei ole koskaan itse asiassa edes sanonut niin. ”Olen saattanut heittää vitsinä että joo joo Nobel tulee muutaman vuoden päästä, mutta en ole tarkoittanut sitä ihan noin kirjaimellisesti. Ehkä tuo kuitenkin kuvaa sitä että olen määrätietoinen ja kunnianhimoinen, mutta joka tapauksessa olen insinöörialalla – mistä aiheesta minä nyt muka Nobelin saisin”

Koska Marketta on poliittisesti aktiivinen ja ollut mm. ehdolla kuntavaaleihin Espoossa mietin mitä mieltä hän on ohjelman kautta mahdollisesti saamastaan poliittisesta näkyvyydestä.
”Itse asiassa minua vähän hirvittää, että minusta leivotaan ohjelmassa sellainen kunnon poliittinen broileri”.
Marketta jatkaa, että jos hän ikinä lähtee enää ehdolle minnekään tuntuisi väärältä olla miellettynä julkkisehdokkaaksi, koska on tehnyt tätä ennen iholla sarjaa ja ollut puolueen jäsen jo neljä vuotta.
”tiedän, että se saattaa mennä niin ja se ärsyttää minua hieman jo valmiiksi, mutta joka tapauksessa se ei ollut tarkoitus”.

Lopuksi Marketta kertoo vielä olevansa todella tyytyväinen tuotantoyhtiöön . ”Tietysti ensimmäiset jaksot saattavat olla hieman rajuja. Niihin oli pakko tiivistää millaisia me ollaan. Leikkaukset on kuitenkin tehty kauniisti. Ne haluaa näyttää meidät sellaisina kun me ollaan. Oli myös kiva huomata, että jos siellä on jokin päivä missä olen surullinen, niin jakso loppuu kuitenkin niin että kaikki kääntyy hyväksi”.

Siinä oli kaikki minun haastattelemani Iholla naiset. (muuttolintuja syksyllä -blogissa lisää). Oli todella mielenkiintoista nähdä heidät ja päästä haastattelemaan – se luonnistui minulta yllättävän helposti. Taidan olla aika kyselevä luonne.

Iholla sarja alkaa 14.1 AVA:lla klo 22 ja tulee aina arkisin maanantaista torstaihin.