Lemppareita. Ihan vain kesän lopun kunniaksi ja ehkä siksi, että kameran muistikortti on tyhjä, enkä keksi mitään kirjoitettavaakaan tähän hätään.
Tai ehkä keksisin, mutta on kiire ja väsyttää nyt niin – väsyneenä aivot toimivat vähintään puolet hitaammin.

Sen verran ne kuitenkin toimivat että havannoivat yllä olevissa kuvissa yllättävän paljon vaaleanpunaista. Enhän minä edes omista vaaleanpunaisia vaatteita!
No parempi näin kuin pelkkää Beigeä – miltä vastaavanlainen kollaasi muutama vuosi sitten olisi hyvinkin mahdollisesti voinut näyttää.

Nyt juoksen pois.

Kolme tuntia ja viisitoista minuuttia.
Sen verran meni meillä hurautella taksilla perjantaina Helsingistä Luukkiin Weekend festivaleille. Siinähän se tosiaan meni, Kovasen vieressä kävellessä, kun ei jaksanut kokoaikaa istua. Pystyi kipaista kaupassakin eikä taksi ollut takaisin tullessa liikkunut kuin kaksi metriä. Onneksi oli tilausajo, taksimittari olisi perillä voinut olla muuten ihan mielenkiintoisissa lukemissa.

Itse festareilla ehdittiin olla muutama tunti. Se meni enimmäkseen juodessa kaljaa siihen ketutukseen mikä oli pikkuhiljaa syntynyt kolmen tunnin menomatkalla. Voi olisinpa vain tiennyt mitä tulevan piti. Maailmanloppu?

pirskeiden loputtua lähdimme nimittäin etsimään pienelle kymmenen hengen porukallemme tilaustaksiamme. Kovaselta olin saanut kartan sijainnista, mutta en minä- eikä kukaan muukaan siitä mitään selvää saanut. Päättömästi vaelsimme siellä pilkkopimeässä pellolla, tuhannet ihmiset sekoilivat ympärillä, kännyköissä paskempi verkko kuin meren pohjassa. Lopulta tunnin haahuilemisen ja parin märän pellon jälkeen olin onnistunut hukkaamaan kaikki muut paitsi yhden ihmisen seurueestamme. Lopulta me kaksi löysimme sitten sen taksimmekin (onneksi se oli odottanut) Nyt piti vain etsiä loput kahdeksan!

Pysäköimme taksin läheiselle bussipysäkille ja välitimme viestin Helsingin kautta sijainnistamme (puhelimella pystyi soittamaan vain ihmiselle joka ei ollut lähelläkään aluetta). ja jäimme odottelemaan. Minä kaivoin etanoita litimäristä lenkkareistani, samalla kun joka ikinen taksistamme ohi kulkeva yritti päästä kyytiin. Jotkut taisivat oikeasti matkustaa jonkin matkaa katollammekin. Voi niitä uskomattomia tarjouksia mitä sitä kuuli, oltiin valmiita maksamaan kyydistä sitten seteleillä tai jollain ihan muilla avuilla. Vähän nauratti.
Toisen tunnin odottelun jälkeen oli vihdoin kaikki sankarit kasassa ja ilta jatkui vielä Helsingissäkin. Loppujen lopuksi meillä oli aika hauskaa ja jos ei muuta niin mielenkiintoinen kokemushan tuo. Tulen muistamaan tämän päivän siitä että istuin suurimman osan siitä taksissa.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Tampere. Leinan kanssa pääsimme paikalle vasta illalla yhdentoista aikoihin ja suuntasimme suoraan blockfestien jatkoille Miami yökerhoon. Siellä oli hauskaa.

Ja ilmoitusluontoisesti tulin myös kertomaan että joudumme seikkailemaan koko viikonlopun alla olevan tytön kanssa ties missä päin suomea, enkä pääse koneelle normaaliin joka toinen minuutti – tapaani.

Huomenna ehkä, toivottavasti. Viimeistään maanantaina :)

P.s Leinalla on kivat vaatteet, tiedän. Minulla ei vain ole hajuakaan mistä ne ovat peräisin.

Istun juuri Picnicissä odottamassa, että voin hakea autoni viereisestä korjaamosta. Vieressäni istuu joukko pukumiehiä pitämässä kokousta – olen hieman salakuunnellut. He suunnittelevat jotain tylsää rakennusta. Kai. Homma meni kuitenkin ihan tosi tylsäksi kun he soittivat palaveriin mukaan jonkun saksalaisen vielä tylsemmän tyypin, joka oli kyllä kaijuttimella mutta enhän minä enää mitään kuullut. Lähdin hakemaan lisää kahvia ja noustessani pirtsakasti ylös löin pääni täysiä pöydän yläpuolella hyvin matalalla roikkuvaan jättikokoiseen keltaiseen picnic lamppuun! Pukumiesten kokous keskeytyi kuin seinään, päät kääntyivät meikäläiseen päin ja he kaikki voihkaisivat yhteen ääneen oouuuhhh.. Naureskelin siinä naama punaisena, että ei sattunut. Eipä. Hoipertelin paikaltani tiskiä kohti ja mitäs muutakaan teen, kun kompastun kynnyksessä! Sain tukea onneksi tarjotinkärrystä, mutta sehän vasta sai aikaiseksi mukavan kilinän ja kolinan. Joku niistä taisi ihan nousta seisomaan aikeinaan rientää avukseni, loput hokivat kuorossa taas ooouu. Frankfurtin kontakti se vain odotti pöydällä.
Niin. Ei kannata pitää kokouksia minun lähelläni.

Maxihameen ostin muutama päivä sitten Zarasta. Jumbon Zarasta. Se tosiaan on miellyttävämpi putiikki kuin keskustan ruuhkaZara.
Maxihameet on kivoja.