perjantai 01. helmikuu 2013

Statement korukasa

Muistan joskus kirjoittaneeni, että olen vihdoin löytänyt simppelin kivan statement korun. Kirjoitin myös että korut ovat ärsyttävän tuntuisia kaulassa enkä osaa käyttää niitä.

Niin.
Joo, syön kai sanani sitten. Pakkohan se on kun tuossa kaulakorukasa oikein kilisee vieressä. Sen ensimmäisen myötä ihastuin sen verran tähän statement hommaan, että tuli ostettua ihan muutama lisää.

Tässä kuusi suosikkiani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kuinkas mielenkiintoista, että kaikki muut kaulakorut, paitsi viimeinen on Zarasta. Kaikki on aina Zarasta.

Hopean värinen on Cubuksesta.
Oikea saalis jalokivivarkaille siis.


tiistai 08. tammikuu 2013

Pikkumusta

Olen joskus kertonut kapinoivani baaripukeutumista vastaan. Makkarankuorimekot ja kirjekuorilaukut vs. farkut ja toppi. Jälkimmäinen voittaa aina.

Eräs jo kauan sitten mennyt lauantai olin kuitenkin rohkea. Oli pikkujoulut ja oli pikkumustaa. Huomasin, että pystyn siihen jos koristelen mekosta omannäköiseni. Oli kauluskorua olkapäässä, niittejä kengissä ja farkkuliivikin vielä päällä. Kuulostaa oudolta sekasotkulta, mutta ainakin viihdyin. Siitä lähtien tuo Mangon pikkumusta on ollut lempimekkoni.

p4 p3

p2 modified p1

IMG_9849 modified


tiistai 18. joulukuu 2012

Mikä loistava päivä. Jälleen.

Tiesin jo siitä hetkestä lähtien kun aamulla astuin ulos ja uggini upposivat hankeen, ettei tästä tule hyvä päivä.
Märillä sukilla ruuhkaan ja myöhästymään kaikesta taas. Niin se päivä alkaa. Päivemmällä yritin tehdä jouluostoksia, mutta en löytänyt mitään. En edes kaunista lahjapaperia – vain jotain tavallista tylsää ja punaista.
Kaupoissa oli muutenkin vain tyhjiä hyllyjä ja jonoja. Moikkasin Hans Välimäkeä Stockalla, koska luulin väsyneenä, että  me ollaan kavereita. (Mitäs tekee liikaa kokkiohjelmia). Tuli aika urpo olo.
Parkkihallissa viereinen auto oli ajanut niin lähelle, että jouduin kömpimään pelkääjän paikalta rattiin. Kaadoin vanhan kahvini ja taitoin sen ruman lahjapaperin siinä samalla. Yritin seuraavaksi ehtiä hammaslääkäriin, mutta en löytänyt sinne. Miten on mahdollista että laitan saman osoitteen navigaattoriin, sekä puhelimen karttapalveluun ja ne näyttävät täysin eri suuntiin?  Kun olin myöhässä 20 minuuttia ja jumissa jossain hangessa luovutin.

Hetken löin päätäni seinään (auton ikkunaan sivuttain), kiroilin hieman ja ajoin kotiin. Keitin ison kupin kahvia ja nyt on jo parempi.
Harmi vain että pitää lähteä taas. Voisin jäädä mielummin tänne sohvalle, viltin alle piiloon tätä tyhmää päivää.
Minulla taitaa olla vähän joulustressiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA o2 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvat eivät ole tältä päivältä. Onneksi.
Nuo sukkikset olisivat revenneet alta aikayksikön ja tukka seissyt pystyssä punaisessa päässäni.
Ei, tänään minulla oli vanha haiseva villapaita, kulahtaneet farkut, meikitön naama ja pipo visusti päässä. Harmi tosiaan ettei siitä ole kuvia.

Neuletakki & Shortsit -  BikBok by Marianna
Paita – Gt
Laukku – Marc Jacobs
Kengät – Jeffrey Campbell

Ja tuo kauluskoru on sieltä Glitteristä.
Kyllä, olen tunkenut sen jokaiseen omistamaani paitaan siitä lähtien kun sen ostin. Jopa noihin t-paitoihin.


keskiviikko 12. joulukuu 2012

Tiistai kellon ympäri

klo 04 menen nukkumaan, vaikka tiedän etten saa unta.
klo 06.00 – 13.00 seikkailen haisevassa kukkakaupassa, varastan ystäväni lastenrattaat (ja tunnen siitä hirveää syyllisyyttä, mutta piti kuljettaa sipuleita niillä). Olen myös salkkareiden Kallen kanssa karkkikauppias laittomasti ja juoksen poliiseja pakoon iso karkkisäkki olallani. Kiitos jälleen levottomista 6 tunnin yöunista.
klo 13 herään ja pinkaisen pikasuihkuun. En ehdi juoda kahvia, enkä pestä hiuksia.
klo 14 Kluuvin kolmas kerros – Nanson ja Voguen muotinäytös.
En ehtinyt napsia tarpeeksi pikkupurtavia ennen näytöstä ja on nälkä. Lavalla kävelee sukkahousuja ja Nansolta vilhtaa raikkaita kesävetimiä, sekä Katri Niskasen ja Anna Ruohosen mallistoja.

klo 15.30 joudun lähtemään kesken näytöksen. Eksyn Kluuvin parkkihallissa koska en koskaan käytä sitä.
klo 16.00 Legacyssä on tatuointiaika. Huomaan että kutittaa reiteen tatuoiminen ja että Tomi on nopea työssään. Tehtiin reiden jälkeen nilkkaankin pieni kuva. Se ei kyllä enää kutittanut.

klo 18.00 Missonin ja Cutrinin ilta Bulevardilla. Ulkona hirveä tuiske, mutta sisällä kunnon värien roiske ja notkuva pöytä, skumppalaseja, sekä iso kourallinen bloggaajakollegoita.
klo 19.30 edelleen siellä ja maha täynnä herkkuja.
Cutrinin kampaajien käsittelyssä olisi saanut käydä loihtimassa tukkaansa pikkujoulukampauksen, mutta jos olisin avannut tuon nutturani, olisi sieltä varmaan karannut kourallinen hämähäkkejä ja joku korpinkotka.
Olisin voinut jäädä Missonin värien pirteyteen vielä hetkeksi mutta oli aika siirtyä.

klo 20 Foorumiin Glitterin bloggaaja-iltaan. Saatiin valita kaksi suosikkituotetta ja löysinkin jotain mieletöntä, nimittäin kauluskoristimet? (jotka aijon kiinnittää kyllä paidan olkapäihin).
Toinen valintani oli simppeli koruteline, mitä tarvitsen kipeästi kun statement korukasa kasvaa kohta kuusen kokoiseksi.
Ostin myös pienen korurasian.

klo 21.45 kotona tosin huomasin korurasian sisällä olevan jonkun piilottamia koruja. Ainakin viisi! Tuli ihan myymälävaras olo :D Pitää käydä palauttamassa nämä ja olla kunnon kansalainen.
klo 22.15 aivan poikki. Telkkaria, teetä ja ruisleipä.
klo 00.30 tietokonetta teetä ja lisää ruisleipää.
klo 03.00 nukkumaan ja vihdoinkin, kerrankin ja luojan kiitos nukahdan heti. Kuukauden ensimmäiset kunnon yöunet. Kymmenen tuntia sikeästi taju kankaalla. Ei Kalleja tai kukakauppoja. Kiitos täyteen tungettu tiistai.