perjantai 03. toukokuu 2013

Sydänperuna

Huh, vapusta selvitty. Oli todella hauskaa, mutta pakko myöntää, että hieman voimia vievää puuhaa.
Piti sitten koko eilinen päivä pyhittää vaan sohvalla istumiselle, ruualle ja telkkarin katselulle.

Olen tuijotellut itse asiassa koko viikon Australian MasterChefiä. Tällä kertaa Junior versiota ja voihan vatkain mitä ruokia ne tekevät! Siis 9-12 -vuotiaat. Ihan käsittämätöntä. Sitä tule ihan sellainen olo, että hyvä kun niiden rinnalla osaa hiekkakakun tehdä ja senkin onnistuminen on arpapeliä.

No, ei saa olla katkera, vaan pitää matkia! Yhdessä jaksossa yksi lempparityttöni teki lohta, mikä näytti suhteellisen helpolta minullekin, joten lähdin rakentamaan annosta sen ympärille. Minusta siitä tuli tosi hyvää!

IMG_1134 modified

Resepti 2 henkilölle:

n.400g lohta

Marinadi:
4rkl punaviinietikkaa
4tl soijaa
4tl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi pursutettuna
3½ tl sokeria
rouhittua mustapippuria

Fenkolisalaatti:
1 fenkoli
puolikkaan appelsiinin mehu
2dl herneenversoja
n. 100g baby pinaattia
kourallinen kirsikkatomaatteja
suolaa, pippuria
2rkl oliiviöljyä
4 rkl pinjansiemeniä

-Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
-Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa ja laita lohen palat hetkeksi marinoitumaan sinne.
-Kuumenna pannussa 2 rkl öljyä ja nosta lohet marinadista pannulle. Kypsennä n. minuutti kummaltakin puolen (ensin nahkapuoli).

IMG_1116 modified IMG_1121 modified

-Nosta lohet foliopalojen päälle ja tee niistä nyytit. Kaada marinadi nyyttiin ja sulje se. Aseta foliot uunivuokaan ja uunin keskitasolle n. 7-12min riippuen kuinka kypsäksi lohen haluat.

Lohen seuraksi tein jälleen lämmintä fenkolisalaattia, mutta lisäsin siihen pinaattia ja tomaattia.
-
Pese fenkoli, puolita se ja leikkaa kova kanto pois.
-Leikkaa fenkolista ohuita siivuja ja lämmitä niitä pehmeiksi öljytyllä pannulla (ei liian kuumalla).
-Lisää appelsiininmehu ja tomaatit. Anna tomaattien kypsyä hetki ja lisää suola, pippuri, pinaatti, herneenversot ja pinjansiemenet.
-Kypsennä kunnes pinaatti kutistuu ja herneenversot pehmenevät. Lisää halutessasi lisää appelsiinimehua.

IMG_1114 modified IMG_1118 modified IMG_1122 modified

Nosta fenkolisalaatti lautaselle ja asettele lohi sen päälle. Kaada kastike folionyytistä pieneen kippoon tai mukaan lautaselle.

IMG_1129 modified IMG_1130 modified IMG_1146 modified IMG_1149 modified

Laitoin Laurille mukaan vielä perunoita, koska se ei tyydy pelkkään salaattiin sitten millään. Löysin sille sydänperunan! Päiväni paras hetki oli ehdottomasti löytää sydänperuna.

IMG_1104 modified


torstai 21. maaliskuu 2013

Meksikolainen kanakeitto

Meillä on syy miksi käymme aina Patronassa – Meksikolaisessa ravintolassa Annankadulla.
Se on niiden kanakeitto.

Maailman täydellisin kanakeitto. Jos tätä alkaa tehdä mieli, niin silloin sitä on pakko saada.

Kuukausi sitten kun olin kipeä iski kanakeittohimo kovempana kuin koskaan. Kello oli jo paljon ja olo voimaton. Ravintolakin menossa kiinni. Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tehdä soppa itse. Silläkin uhalla, että se epäonnistuisi surkeasti ja olo olisi sen jälkeen vieläkin kamalampi ja kanakeiton tarve tuplasti suurempi.

Vietin seuraavan tunnin netissä yrittäen etsiä keittoon reseptiä. Yritin eri nimillä; meksikolainen kanakeitto, Sopa azteca, tortillakeitto jne. Sain monia eri variaatioita, englanniksi, suomeksi ja espanjaksikin, mutta yksi oli ylitse muiden ja se löytyi Pastanjauhantaa blogin kommenttiboksista. Siellä kerrottiin tuosta chipotle salsasta ja tiesin että se oli juuri se ainesosa mitä etsin, vaikka en edes tiennyt sitä etsiä, tai ylipäätänsä että mitä etsin.
Kirjoitin ainesosat isoin kirjaimin kauppalistaani kuin luullen, että muuten ne katoaisivat sieltä olemattomiin ja lähdin ripeästi kauppaan rukoillen että löytäisin purkin tuota Pirkan chipotlea.
Ja minä löysin! Hypin siinä tortillahyllyn edessä kuin pahaakin koti-ikävää poteva meksikolainen.

Keiton tekeminen osoittautui todella helpoksi ja minulla meni siihen yhteensä vain n.30minuuttia.
Maistaessani ensimmäistä kertaa lientä ja todetessani että se on melko lähellä Patronan makuja hypin jälleen jotain riemuntanssia, mutta sitten alkoi jännittämään, mitä jos kana epäonnistuu, tai kokonaisuus onkin kauhea? Olin niin lähellä! (huomaatteko, että suhtautumiseni ruokaan on hieman epänormaalin kiihkeä).

IMG_0657

Melkein vapisevin sormin sitten hörpin sitä valmista kokonaisuuttani kulhosta ja kyllä – minä olin onnistunut. En päässyt Patronan tasolle, tai lähellekään, mutta se että olin edes siellä päin, olin saanut yllättävän paljon samoja makuja ja että keitto oli oikeasti tosi hyvää teki minut sillä hetkellä maailman onnellisimmaksi kipeäksi kanakeittoa syöväksi tytöksi.

Söin vielä toisen ison lautasellisen ja Lauri kolme.

Tämän jälkeen olen tehnyt keittoa vielä kolme kertaa ja arvatkaa yritinkö metsästää sitä Meksikosta – huonoin tuloksin. Yllättävän paljon parempaa oli kotona ja Patronassa :)

IMG_0673 IMG_0681 IMG_0811 IMG_0818

Meksikolainen kanakeitto
Liemi:
-1,5L vettä
-tomaattimurskaa n.1rkl
-oliiviöljyä 2-3rkl
-1,5 kanaliemikuutiota
-2.3 valkosipulinkynttä
-chipotle salsaa 2-3 rkl (Pirkalta ainakin löytyy ja sieltä tortilla hyllyltä yleensä).

-maustamattomia kanansuikaleita, tai rintafileitä
-nippu korianteria
-2 avokadoa
-1purkki creme freshiä
-tortilloja 2-4 kpl
-1 iso sipuli
-2-3 limeä
-suolaa, pippuria
(halutessaan mukaan  voi lisätä myös mm. retiisinsiivuja, kuutioitua tomaattia, chiliä jne).

Kuumenna kattilassa öljy&tomaattipyre. Lisää vesi, kiehauta ja sekoita joukkoon kanaliemikuutiot. Leikkaa valkosipulinkynnet puolikkaiksi, lisää ne maustamaan lientä ja lopuksi vielä reilu 3 rkl chilipotle salsaa. Sekoita, lisää tarvittaessa suolaa ja jätä hiljalleen porisemaan ainakin n.15minuutiksi.

Kanat voi kypsentää pannulla, uunissa tai keittämällä. (Itse keitin kanansuikaleita suolatussa vedessä n.15 min. Voi kypsyä nopeamminkin, joten kannattaa tarkkailla ettei menen ylikypsäksi).
Leikkaa tortillasta ohuita pitkiä siivuja isolla kokkiveitsellä. Pääset helpommalla asettamalla ne päällekkäin ja leikkaamalla ”reunat” pois niin että saat tortilloista neliön muotoisia.  Asettele siivut öljytylle vuoalle uuniin 225 astetta ja n.10min. Muista tarkkailla myös näitä, nimittäin tortillat muuttuvat rapeiksi todella nopeasti. – Tai mustiksi 20 minuutissa niin kuin minulle viimeksi kävi.

Silppua sipuli pieniksi kuutioiksi. (Itse käytin makeaa sipulia, koska tykkään ettei sipuli ole  liian vahvaa). Ja kuutioi avokado.

Asettele kypsät kanat lautaselle silpotun sipulin, avokadon ja nokareen ranskankermaa kanssa. Ripottele päälle silputtua korianteria ja aseta tortillalastut päällimmäisiksi.  Kaada kuumaa lientä lautaselle ja purista yhden limen lohkon mehu joukkoon. Ripottele päälle halutessa jostain kovasta ja vähän vahvemmasta juustosta raastetta (tai vaikka fetaa) ja lisää ranskankermaa, chiliä ja korianteria.


maanantai 18. helmikuu 2013

Raikkaampi makkara-annos

Jotkut saattavat muistaakin, että olen kertonut olevani makkaran ystävä. Niin hyvä ystävä, että kun sain tilaisuuden olla mukana Snellmanin kunnon lenkkimakkara – kampanjassa olin ihan haltioissani.
Kyllä, makkarasta.

Taloutemme miespuolinen henkilö ei ole koskaan oikein ymmärtänyt makkaran päälle, joten vihdoinkin minulla oli oiva tekosyy loihtia mielin määrin siitä annoksia keittiössämme (ihan kun en sitä muuten tekisi). Snellmanin kampanjan ideana nimittäin oli suunnitella makkarresepti.
Mukana on 25 bloggaajaa joidenka reseptit kilpailevat äänistä Snellmanin sivuilla. Äänestäjät puolestaan voivat voittaa illallisen huippuravintolassa, sekä hotelliyön Helsingissä,  joten kannattaa käydä klikkailemassa suosikkianne.

Sivuille pääset tästä ja minun annokseeni tästä.

IMG_0327-001 sne1-001 IMG_0391-001 IMG_0387-001 ID IMG_0378-001 IMG_0351-001

Kun lähdin työstämään annosta mietin heti että haluan tehdä hieman kevyemmän ja hienomman version perinteisistä makkararuuista. Taivun yleensä ahnauteen ja haluan lautaselleni kaiken, joten karsittuani miljoonista ideoistani suurimman osan pois jäljelle jäi lämmin fenkolisalaatti, perunapyree, tomaattisalsa ja tietysti hieman sinappia (koska ilman sitä makkarahan ei ole mitään).

Hieman jännitin miten esimerkiksi salsa sopii tuohon lautaselle, mutta välillä saa vähän kokeilla ja tällä kertaa se kannatti. Lopputulos oli ihanan raikas ja täynnä erilaisia tekstuureja ja makuja. Laurikin jopa söi lautasen tyhjäksi. – Ja minä tein muutaman päivän päästä samaa ruokaa tupla satsin uudestaan. Tänään söin sitä salaattina perunapyreen loputtua ja hyvin meni niinkin.

Resepti löytyy Snellmanin sivuilta TÄÄLTÄ.

”Snelmannin kunnon lenkkimakkaran maku on runsaan lihapitoisuuden ansiota. Kun lihaa on paljon, voi lisäaineita olla vähemmän ja näin saadaan aikaiseksi luonnollisempi lenkki. Kunnon lenkkimakkaraan ei ole lisätty esimerkiksi lainkaan fosfaattia tai natriumglutamaattia.

Tuotteen valmistukseen on käytetty suomalaista porsaan- ja naudanlihaa. Suomalainen porsaan- ja naudanliha tuotetaan Snellmanin Maatilan Parhaat -laatuohjelman vaatimusten mukaisesti suomalaisilla perhetiloilla.”

makkaramainos


maanantai 04. helmikuu 2013

Minä tein uuniperunoita

Katsoin ohjeen ihan Pirkka lehdestä. Tein niitä ainakin kuusi ja söin ne kaikki.
Söin juuri viimeisen ja päätin että voisin elää pelkillä uuniperunoilla.

IMG_0163 IMG_0165 IMG_0166 IMG_0168

Perunoissa oli savulohikastike, minkä salaisuutena veikkaisin olevan makea chilikastike. En ole ennen tajunnut käyttää sitä näin. Hyvä Pirkka.

Ohjetta:

3-4 Rosamunda uuniperunaa
200g lämminsavustettua kirjolohifileetä
kourallinen tilliä
2 kevätsipulia
1 tlk (200g) Kevyt kermaviiliä
1 dl kevyt majoneesia (itse laitoin vähemmän)
2-3 rkl makeaa chilikastiketta
fetaa

Esikypsennä pestyt ja pistellyt perunat mikrossa n.15min koosta riippuen.
Siirrä perunat 200 asteiseen uuniin vielä n.10-15 minuutiksi.

Poista kirjolohesta nahka ja leikkaa kala pieniksi kuutioiksi. (Käytin laiskana kalatiskiltä ostettua valmiiksi kypsennettyä lohta vaikka ne eivät olekaan mitään lemppareitani).
Hienonna tilli ja kevätsipulit. Sekoita kermaviiliin majoneesi, kala, tilli ja sipuli. Mausta chilikastikkeella ja lisää oman maun mukaan vielä vaikka mustapippuria.

Viillä kypsän uuniperunan päälle risti ja paina reunoista niin että peruna avautuu. Lisää nokare voita ja täytä peruna savulohikastikkeella. Ripottele päälle fetaa.

Itsehän tungen mukaan ainakin kilon voita. En voi sille mitään että peruna ja voi on maailman paras kombinaatio – ei tosin mikään terveellisin sellainen, mutta välillä vähän näin. Nyt lähden vastapainoksi salille.