Uudet Zaran sandaalit näyttävät orvoilta kenkähyllylläni tolppakorkojen välissä.
Tolppakorot ovat turvalliset ja mukavat, mutta en voinut vastustaa kiusausta ostaa näitä siroja pikkuisia.
Niitä vilisee liikaa jokaisessa blogissa, lehdessä ja kaupan hyllyllä.

Minulla oli vastaavanlaisia nuorempana kyllä. Muistan erityisen hyvin miten ne tykkäävät uppoutua muovimattoihin, miten kivaa niistä varmasti on sujahtaa jokaisen mukulakiven väliin – tai parhaimmassa tapauksessa porautua tanssilattialla jonkun tuntemattoman ihmisen paljaaseen jalkapöytään.

Piikkikorot ovat ilkeitä.

Ilkeimmillään ne olivat kerran kun asuin vielä Espoossa ja matkustin joka päivä junalla kaupunkiin.
Olin tapani mukaan myöhässä jostain juhlista ja juoksin korot kopisten juuri Rautatieasemalle saapuneesta junasta sisälle asemaan. Tietysti pääovien edessä on maratonimatka reikäistä muovimattoa ja onnistuin heti alkumetreillä upottamaan toisen koroista sinne. Yrittäessäni kiskoa sitä ylös, upposi toisenkin kengän korko ja minä – mitäs muutakaan – kun kaadun kontalleni matolle.
Matolle, minne perässäni tallusteli koko junallinen kansaa. Siinä oli varmaan näky avata ovi kun joku tyttörassukka pyllistää muovimatolla kengät kiinni matossa, kuin sementissä.

Toissapäivänä nämä jalassani en kuitenkaan yllätyksekseni kaatunut ja vierinyt kaikkia mäkiä alas.
Kävelin vielä mukulakivillä ja muutaman muovimatonkin yli.

Ehkäpä korkoihin tottuneet jalkani osaavat nyt paremmin. Ehkä 10,2 cm korko on liian helppo.
Kengät tuntuivat jopa mukavilta.

Bleiseri // Gt
Paita // Mango
Housut // Gt
Laukku // Bianco
Kengät // Zara

Eilen minun ja ystäväni kahvihetkeä Stockmannin Robert’s coffeen terassilla viihdytti paidattoman miehen show.

Ne jotka ehtivät ajatella että tiirailimme jotain pyykkilauta adonista, niin ehei. Ei sinne päinkään.
Pikemminkin minusta tuntui, että katselin tripillä olevan kylähullun oman pään sisäisiä olympiakisoja.

Paidaton mies (jolla oli verkkarit jalassa, mutta kireät bokserit niiden päällä) aloitti kuulantyönnöllä.
Kolmen sepän patsaalta kuvitteellinen kuula heitettiin pyörähdystekniikalla luultavasti jonnekin päin Stockmannin sivuseinää, mutta kovin keskittyneesti ja ammattimaisin ottein.

Muutaman kuulan jälkeen, herra istui patsaan juurelle pitämään kahvitauon, kunnes alkoi jalkapalloharjoitukset.

Jalkapallon jälkeen oli taas kahvihetki, mitä seurasi oma henkilökohtainen lempparini – sumopaini.
Hämmästelin hieman tässä vaiheessa, miten rauhassa paidaton mies verkkariboksereissaan sai leikkiä sumopainijaa keskellä vilkasta katua.
Kukaan ei antanut edes kummaksuvia katseita.

Ehkäpä ihmiset sekoittivat sen nykytanssiesitykseen.

Esitys se oli joka tapauksessa. Itse katsoin kuitenkin parhaakseni poistua paraatipaikoiltani hyvänsään aikaan, ennen kuin miehellä alkaisi vaikkapa uimahyppyharjoitukset.

Jatkoimme tietämme tylsään Zaraan.

Ostosreissulta ei löytynyt mitään mieltä mullistavaa, mutta ehkä hyvä niin.
Nautin melkein enemmän vain siitä, miten helppoa sovituskoppirumba on hoitaa maksimekossa ja ballerinoissa. Ei tarvitse edes kumartua vaatteiden vaihdossa. Olenhan hieman laiska.

Maksihame & ballerina kausi on niin alkanut.

Takki // Zara
Neule // Zara
Hame // Bershka
Laukku // Mulberry
Kengät // Tory Burch
Aurinkolasit // Burberry

Alkaa kummallisesti leipomosta. Asustelin myöhäisteini aikoihini Hakaniemessä ja oivoi kun elämä oli niin hankalaa ja kaikki yhtä vastoinkäymistä. Kiukkuisena joka aamu lähdin kouluun/töihin metrolla ja ostin asematunnelin leipomosta pullan.
Koska pullahan auttaa kaikkeen.

Eräänä aamuna leipomoon sattui samaan aikaan vanha papparainen. Olin juuri asioinut pullatiskillä kun yllättäen hän huutaa (karjuu) takaani; ”missä hemmetissä on neidin käytöstavat, kun ei kiitos osaa sanoa!” Ja sitten se kopauttaa puisen kävelykeppinsä teatraalisesti lattiaan sellaisella voimalla, että irtoaa papparaisen kädestä ja kupsahtaa kolisten lattialle.

Minäkin meinasin kupsahtaa pullani kanssa pyllylleni kun säikähdin niin pirusti! No, ainakin heräsin sumustani. Onhan minut kasvatettu kiitos sanomaan, mutta en ollut omissa ongelmissani tainnut muistaa. En ehkä useampinakaan aamuina ollut tainnut muistaa.
Sopersin kiitokset varmaan koko leipomon väelle ja pinkaisin nopeasti ovista ulos.

Nämä on näitä elämän pieniä hassuja juttuja mitkä minä jostain syystä muistan aina todella pitkään. Itse asiassa tuosta päivästä lähtien tuo vanhempi herrasmies on istunut pienoiskoossa olkapäälläni. Tökkinyt kävelykepillä takaraivoani ja muistuttanut noista yksinkertaisista käytöstavoista hyvin tehokkaasti. Pitänyt kai huolen, että vaikka kuinka huono päivä tai omissa maailmoissani olisinkaan, niin katsotaan silmiin, hymyillään edes vähän ja sanotaan kiitos.

Olen myös tainnut jatkaa papparaisen oppeja. En nyt sano juoksentelevani minään Vilionkkana tuolla – en tosiaan ole mikään maailman kunnollisin ihminen itsekään -, mutta kyllä on pakko huomauttaa jos esim. Pikkupojat kovaan ääneen kiroilevat bussipysäkillä, tai käyttäytyvät kuin ääliöt kassajonossa. Jostain syystä ne menevät aina huomautuksestani täysin hämilleen ja hiljaisiksi. Ehkä edes yksi heistä muistaa seuraavalla kerralla vastaavanlaisessa tilanteessa sen tuntemattoman tytön joka oli ihan sekopää. Vähän niin kuin minä muistin papparaisen.

Eikö ole hieman hölmöä, että joku jostain kepin kolahduksesta rupeaa kiittelemään tuntemattomia vuolaasti.
Kiitos, kiitos, kiitos. Liikenteessä, kaupassa, puhelimessa, kävelytiellä. Kaikkialla.

Autossanikin heiluttelen aina kättäni kaikille jotka antavat tietä.
Viime talvena mm. Eräälle tytölle joka siihen pahimpaan lumikinos aikaan tuli minua vastaan keskustan kapealla kadulla. Emme mahtuneet ohittamaan toisiamme, joten tyttö joutui peruuttamaan pitkän matkaa päästääkseen minut ohi. Mietin siinä odottaessani, että voi kunpa tuo auto pääsisi minun jälkeeni tietä ylös. Heilautin kättäni sille kiitokseksi ja ajelin kotiin.

Muutaman päivän päästä sain blogiini kommentin, missä tämän auton kuski kiitti minua siitä, että minä olin kiittänyt häntä tilan antamisesta.

Tyttö oli tunnistanut minut ratin takaa ja kertoi, että minua ennen oli mennyt useampikin auto ja hän oli joutunut kerta toisensa jälkeen peruuttamaan.

Olin ollut ainoa joka oli kiittänyt.

Paita // Only
Shortsit paidan alla // Gt
Kengät // Jeffrey Campbell
Laukku // Marc Jacobs

Tässä on se hame. Hame, t-paita, nahkatakki ja liian paksut sukkahousut.
Yritin kopioida H&M:n mainosta, mutta mehän ollaan kuin yö ja päivä. Minä olen se yö.
Tai ainakin nuo sukkahousut ovat.

Voin kertoa teille salaisuuden; ne eivät oikeasti ole edes paksut, ne ovat isot.
Minä nimittäin inhoan puristavia sukkahousuja. Inhoan sitä tunnetta kun sukkahousujen haarojenväli on jossain polvien kohdalla ja vyötärönauha painaa punaisen viivan vatsaan.

Ja sitten kun pitkin päivää nostelet niitä ylös ja alas ne repeävät.
Siksipä (niin kekseliäs kun olen) käytän isoja sukkahousuja!
Sellaisia millä on tilaa venyä ja vatsan varaa olla vapaana puristuksista. Siksipä sukkahousuni näyttävät siis tummilta koska ne ovat ikään kuin kai rypyssä.

-Toki voisin ostaa todella ohuet ison koon sukkahousut, mutta vaikka ne olisivat kokoa XL, ovat ne niin pirun ohuet että reikiä tulee pelkästä tuulenpuuskastakin.
-Toki voisin myös ratkaista ongelmani ostamalla laadukkaat istuvat sukkahousut (omani ovat useimmiten Lindexiltä), mutta en ole vielä löytänyt mitään hyvää merkkiä.
-Toki minulla on suurempiakin ongelmia.

Käyttääkö kukaan muuten ihonvärisiä sukkahousuja? Itselläni ne ovat ehdoton ei. En osaa selittää miksi.

Takki // Zara
T-paita // Gt
Laukku // Mulberry
Hame // HM
Kengät // JC rum moto boot