Eilen käytiin viinitiloilla. Constatian viinitiloilla, n.20minuutin ajomatkan päässä keskustasta. Ihan sama kai se on missä mikäkin on, tuijotan vain ajomatkoilla ulos ikkunasta ja ihmettelen maisemia. Kaikki matkat menevät hujauksessa.

Ajaessamme Constantianiin ohitimme mm. yliopisto alueen. Upea yliopisto. Näytti ihan HarryPotter linnalta, vaikka en ole koskaan kyseistä elokuvaa edes katsonut. Tummaihoiset kuulemma pääsevät kokeista helpommin läpi, tai pisteytys heidän kohdallaan on jotenkin erilainen, koska yliopistosta pitää valmistua vuodessa aina tietty määrä tummaihoisia. Valkoisilla sitten enemmän ponnisteltavaa kai.

Seuraavaksi ajoimme metsän ohi. Siellä kuulemma asuu metsä spurguja (oikeasti kai vain joitain vaihtoehto koditon elämää eläviä ihmisiä). Ihmisiä kuitenkin joilla on vain yksi iso rasta tukka ja he kiipeilevät puissa. Olisin halunnut nähdä sellaisen.

Seuraavaksi saavuimmekin jo viinitiloille. Niin kauniille viinitiloille. Meillä oli pöytävaraus Constantia Uitsig  –ravintolasta. Tarkoitus oli kai maistella viinejä lounaan jälkeen, mutta ne neljä pulloa valkkaria siinä ruokapöydässä vei meiltä kyllä kaikki mehut ja kunnon maistelut jätetään sitten toiseen kertaan.

Toinen visiittimme Turkuun ei ollut niin rento extempore kaupunkipyörähdys kuin viimeksi. Vain kiireinen pikku käynti työasioiden takia. En ehtinyt kävellä ympärinsä tai leikkiä lehtikasoissa. Nyt oli pimeää, eikä ollut lehtiäkään.
Onneksi ehdimme kuitenkin ravintolaan ja ravintolavalinnasta kiitos kuuluu teille, kun edelliseen Turku postaukseen niitä vinkkasitte.

Päädyttiin Tintån, koska Laurille kelpasi lihavarras. Meillä oli pienoisia ongelmia tosin löytää perille. Autoni navigaattori oli hukannut kentän ja iPhonen kartan vihreät pallot seikkailivat jossain aivan omilla teillään. Parkkipaikkaakaan ei saanut mistään. Pyörittiin ympyrää varmaan tunti.

Mitäpä tuosta, vihdoin kun löysimme tiemme sinne oli se kyllä sen arvoista. Nälkäisenä, sekä väsyneenä kun pääsee istumaan hyvän ravintolan tunnelmalliseen pöytänurkkaukseen, niin onhan se kaksin kerroin kivempaa.

Lauri otti häränfilevartaan ja piti siitä paljon. Minä pidin sen kanssa tulevasta salaatista niin paljon että varastin sen omakseni. Omalle lautaselleni päätyi vielä pitkästä aikaa pizzaa. Kuulemma parasta. Ja se olikin. Todella hyvä pizza. Vieläpä savuohi&feta -pizza mikä ei ihan joka päivä minun suuni tietänsä löydä. Söisin tuolla pizzaa koska vaan uudestaan, mieluiten nyt heti.

Viinilistalta löytyi myös ilokseni Kalkglimmerin ja Loimerin rieslingiä, sekä paljon muuta hyvää joten viinivalikoimasta ehdottomasti iso plussa. Palvelu muutenkin pelasi ja ruuat tulivat nopeasti vaikka tupa oli ihan täynnä. Jäi oikein hyvä maku suuhun ja iloisina pystyimme lähtemään takaisin Helsinkiin.

Se taitaa olla sitten Kalevankadun Vin-Vin viinibaarin jo hieman elämää nähnyt sohva, minne takamukseni tulen istuttamaan tulevaisuudessa huolestuttavan useasti.

Kävimme torstaina tutustumassa tähän uuteen paikkaan ja oi, miten pidin siitä. Tunnelmallinen, kotoisa, hyvällä sijainnilla ja vieläkin paremmalla viinilistalla varustettu paikka. Plussaa monista luomuviineistä. Jos minulta kysytään, voisin luultavasti korvata vedenkin hyvällä luomuviinillä.

Kulautettuamme siellä parit lasilliset ja saatuani sormet haisemaan vahvasti juustoille- mistä en voinut pitää näppejäni erossa, siirryimme etelärantaan Sushibar&Dineen. Dinessä oli myös tarjolla lasillinen jos toinenkin, sekä sushia ja maukkaita suupaloja. Porukkaa oli paikalla sen verran hyvä määrä, että murkinan saaminen lautaselle yksityistilaisuuden seisovasta pöydästä kaikkien muiden nälkäisten joukosta oli jo suoritus sinänsä, mutta pääsin kotiin kuitenkin kylläisenä ja tyytyväisenä. Seuraavana aamuna (minulle klo 13 on aamu) jatkettiin samaa linjaa Linnanmäellä uuden ravintolamaailman maistiaisten merkeissä.

Tästä lisää sitten huomenna. Kuvamäärä pelkästään tästä päivästä kun on jo kaksinumeroinen ja sormihan siinä menee kun näiden juttujeni kuvasaldoa pitää rullata kymmenen minuuttia alaspäin.

En ole kyllä enää normaali. Olen tuijottanut X Factor USA:ta sohvaan tyystin naulittuna nyt kolme kertaa kahden tunnin ajan, siis liikahtamattakaan.
Naamataulun ilmeet vaihdelleet hämmästyksestä ihailuun, myötähäpeästä iloon. naurua, kyyneliä, olen jopa laulanut mukana.
Senkin jenkit, kyllä tämä viihde uppoaa minuun. Minä, joka en tosiaan ole se tv tunne-eläjä (voiko noin sanoa?) Voin katsoa raakoja sotaleffoja ja kamalia kahutarinoita ja sitten joku himputin X Factor tulee ja pehmittää minut? Minulla on nyt hormooneissa jotain pahasti vialla.

Olkaa ihmiset kilttejä ja kertokaa, etten ole ainoa ohjelmaa näin innoissaan tapittava?

Ja silloinhan kun telkkarista tulee hyvää viihdettä, olisi suoranaisesti rikos olla tekemättä nautinnosta kaksinkertainen syömällä kaikkea hyvää sen aikana. Hienoa tässähän on se, että tosiaan ohjelma kestää sen 120min. Joten, mozzarellasalaattini loputtua pengoin kauhuissani kaappeja etsien jotain, ihan mitä vaan naposteltavaa. Löysin pekonia.
Kyllä paistoin pekonia ja söin ne sitten sellaisenaan. Ja ei en ole raskaana (itkukohtaukset ja pelkän pekonin syönti, en yhtään ihmettele jos joku teistä ajatteli niin).
Kahdeksan pekonisiivun jälkeen ohjelma vaan jatkui ja jatkui. Olin jo varautunut kittaamaan viiniä lohdutukseksi sen kokonaisen pullon, mutta onneksi kaapin perukoilta tipahti käsiini pähkinä-hedelmä-suklaasekoitus pussi. Kuulostaa ehkä laihalta lohdulta, siihen verrattuna, että toivoin pikeemminkin jättisuklaalevyä, mutta kyllä oli hyvää ja kyllä minä juhlin!
Niitä siis (ja niitä suklaalevyjä) hamstraan tulevia x factoreita varten ainakin kassillisen kaappiini.

P.s  tuo viini. El Condor, chardonnay. Argentina on toinen mihin olen hurahtanut. Sopii hyvin ns. seurusteluviiniksi (jos nyt kutsun minua ja telkkaria seurusteluksi) raikas ja päärynäinen luomuviini. hintakin kivasti siinä 8 euron paikkeilla.