Joku jo kyselikin missä meidän vappukuvat viipyilee.
Ajattelin, että en laita niitä, koska niitä on hurjat neljä;
minä, puu, pöytä ja minä.

Ei mikään mahtavin kuvasaldo, mutta toisaalta miksipäs ei.

Kuvat ovat keskiviikolta, mutta kyllähän me tiistainakin kipitettiin tuolla ystävän tupareissa ja levyjulkkareissa. Myöhäiseksi meni, mutta onneksi jo yhdeltä seuraavana päivänä onnistuttiin olemaan Kaivopuistossa nauttimasta ihanasta säästä ja ihmishulinasta.
Melkein jopa harmitti, että piti piakkoin siirtyä sisälle Katajanokan Kasinolle vappubrunssille, mutta toisaalta kun on hyvä porukka, niin meillä olisi ollut hauskaa varmaan vaikka oltaisiin kykitty kaivossa.

Kaiken kaikkiaan kaksi päivää vappua oli aikamoinen koettelemus. Taisin saada siitä pienen flunssankin ja vielä eilenkin lounaalla kaadoin kahvit pitkin kahvilan tiskiä ja olin niin pöhkön oloinen että suosiolla takaisin kotisohvalle lepäämään.

Tänään onneksi jo paremmin ja aurinkokin paistaa. Ajattelin lähteä lenkille. Kevät on ihanaa lenkkeilyaikaa kun löytää ensimmäisiä kukkia ja voi istahtaa kalliolle nauttimaan auringonsäteistä.
(eli lenkkini ovat kaikkea muuta kuin sitä juoksemista).

Eilen lähdettiin yllättäen Bieberin keikalle.
Sanoin ystävälleni, että tulen kyllä olemaan koko Areenan surkein Belieber.  En osaa yhdenkään biisin sanoja, enkä usko, että omistan Justinin musiikkia edes yhden minuutin vertaa, mutta eipä se minua estä bailaamasta mukana.

Keikka oli mielenkiintoinen. En ole koskaan nähnyt sellaista joukkohysteriaa ja kuullut niin voimakasta huutoa. Teinilaumat kirjaimellisesti sekosivat sekä sisällä areenaa, että ulkona.
Ulkona, missä oli enemmän roskaa kun kaatopaikalla. Tuntui kun olisi tullut keskelle maailmanloppua. Siellä oli ruuantähteitä, makuupusseja, vilttejä, muovia ja vaeltelevia teinejä joka puolella.

Mietin että mahtoi olla mielenkiintoinen päivä järjestyksenvalvojilla siellä. Ihan sama mikä ovi jossain aukesi, yritti siitä iso lauma nuoria tunkea väkisin sisään.  Muutaman kerran joku onnistuikin livahtamaan ja siellä sitten henkilökunta juoksi pitkin käytäviä niiden perässä.

Sitten oli niitä nuoria maansa myyneitä tyttöjä, jotka yrittivät kiltisti ostaa lippuja ulkopuolelta.
Meinasin ruveta ehkä itkemään kun ne kysyivät onko minulla myydä lippua. Tuntui niin kamalalta kun en itse omaani edes olisi tarvinnut ja toisille se olisi koko elämä.
En tosin usko, että ystäväni olisivat pitäneet ajatuksesta että annan lippuni jollekin 10-vuotiaalle tytölle, koska meillä oli aitio.  
(Ja olenkin nyt päättänyt, että aitiot on maailman mahtavimpia. En muista olleeni sellaisessa koskaan ennen ja siellä oli oma vessa! Ja keittiö ja 20 ystävää. Se on mahtavaa se).

Yhdessä vaiheessa lähdettiin etsimään toisten ystäviemme aitiota, mutta mentiin väärään huoneeseen. Se oli hieman absurdia, koska viisi meitä marssi sisään huoneeseen täynnä tuntemattomia ihmisiä, eikä kukaan noteerannut meitä mitenkään, paitsi eräs mies joka sanoi tervetuloa.

Olisin voinut jäädä sinne hetkeksi, niillä oli hodareitakin siellä.

Eipä muuten ikinä löydetty oikeaan aitioon, joten palattiin omaamme ja aika meni kuin siivillä. Oli ihan mielettömän hauskaa, mutta yhtäkkiä keikka olikin jo loppu. Harmitti koska tuntui, etten missään vaiheessa kunnolla edes keskittynyt siihen.

Niinkuin sanoin, olen surkea Belieber.

Olen saattanut ehkä puhua koko lomamme ajan Kapkaupungin maisemista, joten puhutaan vähän lisää. Tai pikemminkin näytetään vähän lisää.

Ajoimme yksi päivä Lion’s headin pepulle. Lion’s head on vuori Table mountainin vieressä. Mukamas näyttää leijonan päältä koko vuori, mutta minä en monien kymmenien tuijottelujen jälkeen kyllä vieläkään hahmota. Tai käsitän kyllä mistä puhutaan, mutta enemmän se jotain nänniä kyllä muistuttaa kun leijonaa. Lion’s headin peppu on taas viimeinen vuorirykelmä tuosta päästä. Oikealta nimeltääm Signal Hill.

Sinne ajaminen oli pelottavaa, vaikka tiet olivat kunnossa ja leveätkin. Jätti kerrostalot vaan näyttivät kärpäsiltä sieltä korkeuksista ja jokainen mutka oli taas yhtä kauhua. Voi minua. Olipa sitten kiva katsoa kun Signal Hilliltä joku kymmenenvuotias tyttö (tietysti ohjaajan kanssa) lähti ja juoksi varjoliitimellään alas vuorelta. Ja minä pelkään jotain ajomatkaa.

Joku päivä pakotan itseni hyppäämään vielä ties mistä ja en enää ikinä pelkää korkeita paikkoja. Harmi vaan että se ei taida kuitenkaan ihan toimia noin.

P.s pahoitteluni, että BikBok arvonnan voittajien julkistaminen oli jäädä ihan unholaan!
Teiltä oli tullut todella paljon kommentteja ja niitä lueskellessani huomasin että pulju taitaa olla erityisen kuuluisa farkuista ja peplumtopeistaan. Itse omistan myös molempia ja uusin ihastukseni n ne kännykkään liimattavat tarrakuoret! Ostin sellaista afrikka/inkkari kuosia mitälie ja ne saavat yllättävän paljon ihastelua osakseen. Ainut miinuspuoli on että kuori on sellaista muovia, että puhelin jää kiinni pöytiin. Se on tosin aina yhtä hauskaa yrittää irrottaa sitä siitä.

Joka tapauksessa kaikkea kivaahan siellä on ja toivottavasti nämä kolme arvonnassa voittanutta löytävät jotain mieluisaa myös.
50euron lahjakortit arvottiin seuraaville kommenteille:

Jozella
En ole vielä päässyt shoppailemaan Bik Bokiin ollenkaan, siksi sieltä pitäisi saada vaikka mitä! :) Erityisesti sieltä haluaisin nahkatakin tai parkatakin nahkahihoilla. :)

Senja
Farkut! En ole ikinä omistanut niin kivoja farkkuja kun BikBokilta kotiuttamani farkut! Aivan täydelliset ja tätä menoa varmaan kasvavat kiinni jalkoihin :D suunnitelmissa onkin ollut hakea toiset ihanuudet!
Ja nuo pitsifarkkusortsit näyttää niiin kivoilta!

Mia
Missä asun ei ole Bik Bokia, mutta seuraavalla helsinki-reissulla täytyy päästä sinne!! Olen kuolannut Bik Bokin statement-kaulakoruja jo tovin ja semmoinen(tai siis useampikin) pitää saada kesäksi :)

Viimeinen ja kolmas Meksiko retkemme oli luonnon vesipuisto Xel-Haan.

”Mä en halua kastella mun hiuksia” taisi olla ensimmäiset sanat mitä päästin suustani kun päästiin sinne.
Urpo. Kuka nyt tulee upeaan luonnon vesipuistoon ja miettii jotain typerää tukkaansa. Eli, aika nopeasti näin omaa pehkoani pidemmälle. Tarkalleen ottaen kirkkaan turkoosin veden. Tajusin, että totta helkkarissa haluan kastella tukkani. Pulikoida joka ikisessä lammikossa ja hyppiä kalliolta ja seilailla puhallettavalla renkaalla tuijottaen kaloja.

Xel-Ha oli kiva paikka. Yksi parhaimmista päivistäni Meksikossa. Siellä vierähti kahdeksan tuntia melkein hujauksessa. Siellä oli vähän kaikennäköistä muurahaisista manaattiin ja snorklauksesta vesiluoliin.

Pojat olivat into piukeena hyppimässä jokaiselta kallionkielekkeeltä (vahingossa myös niiltäkin, mistä se ei ollut edes sallittua) ja räpiköivät vedessä kun kuusivutiaat konsanaan. Jotenkin se tarttui. Voisin kuvitella jos me tytöt oltaisiin lähdetty paikalle kolmistaan ei meillä olisi ollut läheskään yhtä hauskaa. Ehkä vesipuistot tarvii aina vähän poikia piristämään meitä hienohelmoja.

Koko puistossa oli myös all inclusive meininki – eli ruokaa ja juomaa (myös alkoholi) sai vedellä niin paljon kun maha jaksoi kantaa. Miettikää jos meillä esim. Serenassa olisi pääsymaksun hinnalla kaikki alkoholi ilmaista? Siellä voisi olla muutamat Penat ja Pirkot päänupit aivan pyörällä villivirrassa ja toiset sammuneina saunaan.

Täälläkin pystyi nukkua. Riippukeinuissa. Niitä oli joka paikassa. Oli myös hierontaa – kallista, mutta minun oli pakko mennä koska yläselkäni oli todella rasittava. Onneksi hieroja oli hyvä ja olo helpottui hetkeksi ainakin. Ravintoloita ja baareja oli muutama. Me söimme Meksikolaisessa buffassa ja ruoka, sekä palvelu oli todella hyvää. Harmitti kun aloin täyttyä. Olisin voinut syödä vain lisää ja lisää.

Pulikoituamme itsemme rusinoiksi, hypittyämme jokaiselta kalliolta ja talsittuamme kaikki ne polut istuimme baariin. Aurinko paistoi ja margarita oli kylmää. Oli ihanaa.  Puisto alkoi täyttyä ja ihmisiä oli jonoksi asti. Oli hyvä että olimme tulleet ihan aamulla.

P.s viidennen kuvan liivit oli pakolliset. Osaan kyllä uida.